Sinustako poliisi? Hae koulutukseen nyt!

Julkaisuajankohta 28.10.2020 10.51
Uutinen

Olisiko nyt aika toteuttaa lapsuuden haave poliisin ammatista? Kiinnostaako poliisin työ kentällä vai sopisivatko rikostutkijan tehtävät sinulle paremmin? Poliisikoulutus antaa valmiudet monenlaisiin urapolkuihin!

Poliisiammattikorkeakoulu etsii uusia opiskelijoita elokuussa 2021 alkavaan suomenkieliseen poliisikoulutukseen. Hakujakso poliisi (AMK) -tutkintoon alkaa 28. lokakuuta ja päättyy 7. joulukuuta.

- Polamkista valmistuneille on tarjolla monipuolinen ammatti, ja opiskelijat pääsevät harjoittelemaan työtä jo koulutuksen aikana. Meillä opiskellaan paitsi lakipykäliä, myös esimerkiksi voimankäyttöä, psykologiaa, ajotekniikkaa, tietojärjestelmiä ja rikostutkintaa. Opintoihin kuuluu myös palkallinen harjoittelu poliisilaitoksella, kertoo opintoasiainpäällikkö Jyrki Haapala.

Polamk ei ole mukana yhteishaussa, vaan suomenkieliseen koulutukseen on neljä hakujaksoa vuodessa. Uusi koulutusryhmä aloittaa opinnot yleensä tammikuussa, maaliskuussa, elokuussa ja lokakuussa.

Ruotsinkielinen poliisi (AMK) -koulutus alkaa puolentoista vuoden välein. Parhaillaan on meneillään haku myös ruotsinkieliseen koulutukseen. Huomioithan, että jos olet jo hakenut ruotsinkieliseen koulutukseen, et voi tällä hakujaksolla hakea suomenkieliseen koulutukseen.

Verkkosivuillamme tietoa hakijalle

Poliisi (AMK) -tutkintoon haetaan sähköisen hakujärjestelmän eli nettihaun kautta. Valitsemme opiskelijat kaksivaiheisen valintakokeen perusteella. Valintakokeessa eniten pisteitä voi saada soveltuvuuden arvioinnista, jonka osuus on yhteensä 50 prosenttia. Kirjallisesta kokeesta on jaossa 30 prosenttia kokonaispisteistä, ja kuntokokeen osuus on 20 prosenttia.

Olemme koonneet poliisikoulutukseen ja siihen hakemiseen liittyvät tiedot osoitteeseen polamk.fi/haku. Verkkosivuilla voit tutustua esimerkiksi hakuvaatimuksiin ja valintakokeeseen. Sivuilta löytyvät myös valintakoekirja ja esimerkit kirjallisen kokeen tehtävästä sekä videot kuntokokeesta.

Seuraa Polamkia somessa: polamk.fi/polamk-somessa

Katso Polamk-videoita Poliisituben Poliisiksi-osiossa

Lisätietoa hakemisesta ja opiskelijavalinnoista: valinnat.polamk(at)poliisi.fi, p. 0295 418 301

Poliisiammattikorkeakoulu Tampere