Tutkimus ja kehittäminen hero

Tutkimus ja kehittäminen

Poliisiammattikorkeakoulu on Suomen ainoa poliisi­tutkimukseen erikoistunut korkeakoulu. Teemme soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä, joka palvelee poliisitoiminnan ja sisäisen turvallisuuden suunnittelua ja kehittämistä. Tuottamaamme tietoa hyödynnetään myös poliisikoulutuksessa.

Tässä osiossa voit tutustua TKI- eli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaamme.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusjulkaisujen kansia lähikuvassa.

Tutkimus ja kehittäminen uutisotsikko

Uutiset

Sisältöjulkaisija

null Viharikosepäilyt vähenivät edelleen viime vuonna

Viharikosepäilyt vähenivät edelleen viime vuonna

Julkaisuajankohta 11.11.2021 9.03
Uutinen

Vuonna 2020 poliisin tietoon tuli hieman vähemmän viharikosepäilyjä kuin edellisvuonna, selviää viharikollisuutta koskevasta Poliisiammattikorkeakoulun vuosiraportista.

Raportin mukaan viime vuonna kirjattiin kaikkiaan 852 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Määrä on viime vuosina laskenut vuoden 2015 kasvupiikkiä edeltäneen pidemmän aikavälin tasolle.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa epäiltyjä viharikoksia luokiteltiin eri motiivien kautta. Edellisvuosien tapaan suurin osa vuoden 2020 viharikosilmoituksista sisälsi etniseen tai kansalliseen taustaan kohdistuvia piirteitä. Poliisi kirjasi tällaisia ilmoituksia yhteensä 646 kappaletta, mikä on hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Näissä tapauksissa yleisin rikoslaji oli edelleen pahoinpitely. 

Etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvistä rikosilmoituksista 12 prosentissa asianomistajana oli romanitaustainen henkilö. Tämä oli kolmannes enemmän kuin vuonna 2019. Kyseisissä ilmoituksissa yleisin rikoslaji oli kunnianloukkaus.

Viharikosepäilyjen motiiveista eniten laski vammaisuuteen kohdistuvien ilmoitusten määrä, joka väheni noin kolmanneksen vuoteen 2019 verrattuna. Yli puolet näistä epäillyistä rikoksista oli kunnianloukkauksia.

Baareista ja ravintoloista vähemmän viharikosilmoituksia 

Vuonna 2020 poliisin tietoon tulleiden viharikosilmoitusten yleisin rikoslaji oli yhä pahoinpitely. Myös sanallisia loukkauksia, uhkauksia ja häirintätapauksia oli edelleen paljon, sillä niiden yhteenlaskettu määrä oli yli puolet kaikista rikosilmoitustapauksista. Yleisimmin nämä rikosilmoitukset koskevat kunnianloukkauksia ja laittomia uhkauksia. 

Sen sijaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikosepäilyjen määrä laski kolmanneksella vuodesta 2019. Poliisi sai kaikkiaan 71 ilmoitusta, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 105. 

Aiempien vuosien tapaan epäiltyjen viharikosten yleisin tapahtumapaikka oli tie, katu, tori tai muu ulkoilmapaikka. Huomionarvoista on kuitenkin, että baareissa, ravintoloissa ja tanssipaikoilla tapahtuneiden epäiltyjen viharikosten määrä väheni jopa puoleen edellisvuodesta. Tämä saattaa johtua ainakin osittain siitä, että vuonna 2020 baareissa ja ravintoloissa oleskelua rajoitettiin COVID-19 -pandemian takia. Samana aikana ihmiset viettivät paljon enemmän aikaa kotona, mikä saattaa olla osasyy siihen, että naapurien määrä rikoksesta epäiltynä nousi selvästi.  

Poliisille tulossa uusi viharikosohjeistus

Poliisin ohjeistuksen mukaan kaikki epäillyt viharikokset tulisi luokitella erillisellä viharikoskoodilla, jos asianomistaja tai poliisi pitää tekoa edes osittain viharikoksena. Luokittelu ei kuitenkaan ole pakollinen. 

Vuosiraportissa viharikoksiksi määritellyistä tapauksista poliisi itse oli luokitellut viharikoksiksi vain noin viidesosan. Vaikka poliisin viharikosluokituksen käyttöasteesta ei voida suoraan arvioida sitä, miten poliisi tunnistaa viharikoksia, lisäkoulutukselle on edelleen tarvetta. 

– Poliisihallitus on valmistelemassa uutta viharikosohjeistusta, joka tulee olemaan aiempaa ohjetta laajempi. Myös sisäministeriö järjestää Osaavat-hankkeen puitteissa poliiseille suunnattuja viharikoskoulutuksia, joista yksi on esimerkiksi tänään 11.11. Poliisiammattikorkeakoulussa, kertoo tutkija Jenita Rauta. 

Epäiltyjen viharikosten määrää on seurattu nykyisessä laajuudessaan Poliisiammattikorkeakoulussa vuodesta 2008 lähtien. Viharikokset tilastoidaan poliisin valtakunnallisten rikosilmoitustietojen perusteella.

Epäiltyjen viharikosten määrät vuosina 2011–2020:

Motiivi 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020
Etninen tai kansallinen tausta 678 991 831 813 634 650 646
Uskonto tai vakaumus 68 133 149 235 155 133 108
Seksuaalinen suuntautuminen,
sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu
47 61 57 60 73 72 68
Vammaisuus 29 65 42 57 48 44 30
Yhteensä 822 1 250 1 079 1 165 910 899 852

TKI-linjaukset banneri

Northern police research webinar banneri