"Poliisi! Rauhoitu! Pudota puukko! Poliisi on varautunut voimakeinojen käyttöön!"
Nämä neljä lausahdusta tulevat poliisiopiskelijalle uniin asti tutuiksi yhdessä ja erikseen. Sen verran paljon niitä toistetaan eri harjoituksissa täällä Polamkilla. Niin ne tulevat tutuiksi sinullekin, jos tänne pyrit ja pääset. Ennen kuin alat niitä valintakokeisiin ulkoa opettelemaan, ehdotan kuitenkin että teet niiden avulla pienen ajatusleikin.
Aluksi mieti, miksi poliisi käyttää tällaisia ilmaisuja. Mikä on niiden jokaisen merkitys erikseen? Entä yhdessä? Mitä poliisi haluaa niillä saavuttaa?
Sen jälkeen kuvittele itsesi harjoitukseen, jossa niitä käytät. Eläydy. Sano tai vaikka huuda ne ääneen siten kuin toimisit harjoituksessa.
Ja lopuksi mieti, miten ne sanoit. Minkälainen oli äänenpainosi? Minkälainen oli kehonkielesi? Vaikuttiko toiminnassasi mikään muu tilanteeseen? Uskotko, että olisit saavuttanut haluamasi vai olisiko jotain voinut tehdä toisin vaihtamatta kuitenkaan sanoja?
Ajatusleikin tarkoitus on osoittaa, että poliisi on vaativan viestinnän ammattilainen. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä ja miten poliisi sanoo. Poliisiksi haluavan on hyvä pysähtyä joskus hetkeksi miettimään omaa ulosantiaan. Sillä voi olla ratkaisevan suuri merkitys sille, miten eri tilanteet lopulta muotoutuvat.
Vaikka poliisilla on sekä koulutus että valmius käyttää jopa hengenvaarallista voimaa kohdehenkilöönsä, siihen ei ole tarkoitus turvautua ensisijaisesti. Tämän sanoo jo poliisilakikin, jonka linjaaman vähimmän haitan periaatteen mukaan poliisin toimenpiteillä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Siksi puheen tulee tilanteen salliessa olla ensisijainen keino, ei aseen.
Realismia on toki todeta heti perään sekin, ettei kaikkea tietenkään voi ratkaista sanoilla ja laissa on erikseen kohta myös voimakeinoihin varautumisesta ennakkoon. Emme me huviksemme täällä vietä koulutuksen aikana ja joskus vapaa-ajallammekin useita tunteja ampumaradalla ja painisalissa. Niin paljon kuin sitä teemmekin, samalla joudumme kuitenkin miettimään myös oman viestintämme vaikutuksia toisiin sekä stressin vaikutusta omaan toimintaamme. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta, yhtä lailla arvokkaita.
Eikä kyse ole aina edes tällaisista ääritilanteista. Poliisi viestii joka tehtävällään ja osa ammattitaitoa on osata myös muokata viestintäänsä tilanteen vaatimusten mukaan. Pohdi äskeisessä ajatusleikissä käyttämääsi äänensävyä ja kehonkieltä. Miten ne muuttuisivat, jos tehtäväsi olisi kertoa nuorelle äidille hänen lapsensa ja puolisonsa juuri kuolleen onnettomuudessa? Entä miten saisit harmistuneen autoilijan hyväksymään, että hänen ajotavassaan on korjattavaa ja sen vuoksi pitää nyt maksaa sakko? Kuinka selittäisit esikoululaiselle, että isin pitää nyt lähteä poliisin mukaan selvittämään asioita?
Kaikkia näitä ja monia muita tilanteita kohtaat Polamkissa ja myöhemmin työelämässä. Siksi en voi kuin suositella, että istut hetkeksi alas ja mietit rauhassa omia viestintätaitojasi. Kaikessa voi harjaantua ja jos yksi kohde pitäisi valita, tässä olisi varteenotettava vaihtoehto aivan kaikille.
Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, laita viestiä: [email protected].
Riku
