Blogs

Blogs

Eteenpäin pienin askelin

Anssi Ahonen Jani Ahonen Published Date 20.1.2014 15.21 Blog

Takana on joululoma, ja kotipuolessa vietetyt reilut kaksi viikkoa tekivät hyvää. Lomalla kerkesi näkemään niin sukulaisia, kavereita kuin tyttöystävääkin pidempään kuin totutun kaksi- tai kolmipäiväisen viikonlopun aikana. Ei aikaisia aamuherätyksiä eikä myöhäisiä yöpäivystyksiä, paljon unta, ruokaa ja rentoutumista hyvässä seurassa. Muuhun ei ole oikein varaakaan. Opiskelijan elämä se vaan on sitä itseään.

Pieni tauko opiskelussa tekikin hyvää, sillä kolmosjakson viimeinen viikko oli armotonta jyskytystä. Tenttejä oli samana päivänä kolmekin kappaletta ja edellisen yön unet saattoivat joillakin onnekkailla päivystysvuorosta johtuen olla muutaman tunnin luokkaa. Ajokorttiasioita, toimivaltuusasioita, tietojärjestelmien käyttöä, viestiliikennettä, kieliä jne. Kaikki kurssilaiset ovat kuitenkin yhä innokkaasti mukana, eikä ryhmähenkikään osoita hiipumisen merkkejä, vaan pikemminkin päinvastoin.

Soluasunnossa kampuksella olen nyt asunut noin viisi kuukautta muutaman kämppiksen kanssa. Armeijan jälkeen en ole oikein mitään vastaavaa kokeillut ja siitäkin on vierähtänyt jo nelisen vuotta. Olen viihtynyt solussa oikein hyvin, vaikka ennakko-odotukset kallistuivatkin hieman toiseen suuntaan. Kämppikset osaavat olla siististi ja ovat ajoittain jopa ihan hyvää seuraa. Iltaisin heitetään huonoa läppää, käydään treenaamassa tai pelaillaan konsolilla. Tästä huolimatta tunnelma on hyvin seesteinen ja omaa rauhaa saa halutessaan. Lisämausteena hommassa on se, että samaan aikaan meidän kurssimme kanssa opiskelun aloitti myös ruotsinkielinen kurssi. Kurssien oppilaat on sekoitettu asuntoihin summanmutikassa ja meidänkin huushollissamme on yksi ruotsalaisvahvistus kolmen suomalaisen joukossa. Poreilevaa kieli- sekä kulttuurikylpyä on tarjolla molemmille osapuolille.

Koulutuksessa kurssimme on siirtynyt nelosjaksoon. Käytännössä poliisiopiskelijan kannalta tämä tarkoittaa voimankäyttövälineiden sekä virka-aseiden jakoa kokelaille sekä käytännönläheisempää opiskelua. Jaksoa on kulunut vasta reilu viikko, mutta olemme päässeet jo kolmesti ampumaradalle, harjoittelemaan kaupunkiajoa sekä suorittaneet muutamaan otteeseen rasti- ja demokoulutusta raikkaassa tammikuisessa ulkoilmassa. Myös voimankäyttöä on harjoiteltu tatamilla. Vanhat tutut teoriatunnit ovat yhä vahvasti mukana, mutta käytännönläheisemmät oppitunnit tuovat mukavaa piristystä kouluviikkoihin, sekä opettavat todella tehokkaasti asioita, joita on luokkaympäristössä lähes mahdoton tuoda opiskelijan tietouteen.

Neljäs jakso on merkittävä myös siinä mielessä, että se on puolivälissä opintoja lähiopintojakson aikana. Seitsemännen jakson jälkeen alkaa työharjoittelu määrätyllä poliisilaitoksella. Harjoittelupaikat kurssillemme ovat suunnilleen tiedossa, mutta niitä ei ole vielä jaettu kurssimme opiskelijoiden kesken. Päivämäärä sen sijaan on tarkasti tiedossa; 30.6.2014 astuu uljas kurssimme P165 poliisilaitosten koulittavaksi.

Kysymyksiä, kommentteja tai loistavia ideoita voi lähetellä osoitteeseen [email protected].

Jani

--

Vuosi on vaihtunut ja meidän nuorten poliisin alkujen lähiopintojakso on puolessa välissä. Pitkän joululoman jälkeen jatkoimme matkaamme poliisiopinnoissa uudella innolla ja mielenkiintoa ei ainakaan opinnoista tällä hetkellä puutu. Mielessämme on kuitenkin jatkuvasti eräs askarruttava asia, josta Janikin mainitsi. Nimittäin työharjoittelu alkaa keskellä kesää kesäkuun viimeisenä päivänä. Poliisiin hallintorakenneuudistus PORA III pudotti poliisilaitosten määrän Manner-Suomessa yhteentoista, ja lisäksi Ahvenanmaa pitää oman poliisilaitoksensa. Esimerkiksi kotikaupunkini Jyväskylä ja asuinkaupunkini Tampere muodostavat nyt Sisä-Suomen poliisilaitoksen, jonka pääpoliisiasema sijaitsee Tampereella. Tulevaisuudessa alueet ovat entistä suurempia ja tämä vaikuttaneekin eniten pienissä kaupungeissa ja maakunnissa. Mekin, mennessämme ottamaan ensi askeleitamme oikeissa poliisitöissä, saatamme ajaa keikoille jopa satojen kilometrien sääteellä etenkin Pohjois-Suomessa. Elämme jännittävää aikaa, koska osa harjoittelupaikoista on jo selvillä, mutta osa on vielä toistaiseksi auki. Tämä aiheuttaakin pientä tiedonnälkää kurssimme opiskelijoiden keskuudessa. Se on toki täysin ymmärrettävää, onhan kyse pitkälti kahden seuraavan vuoden lähitulevaisuudesta itse kunkin kohdalla. Jonkin verran paikkoja olemme jo keskenämme jakaneet ja perheelliset opiskelijat ovat toki etusijalla ajatellen sijoituksia poliisilaitoksiin. Uskon kuitenkin, että selviämme ilman suurempia konflikteja ja tilanne saadaan kaikkien kannalta niin inhimilliseksi kuin mahdollista.

Toisenkin asian tiimoilta käsillä ovat jännittävät ajat. Nimittäin laki Poliisiammattikorkeakoulusta saatiin kuin saatiinkin voimaan tämän vuoden alusta ja ensimmäinen uuden poliisi AMK - koulutuksen hakujakso potkaistiin käyntiin 7.1.2014 heti loppiaisen jälkeen. Pikkulinnut kertoivatkin, että jo ensimmäisenä päivänä uusi nettihaku oli poikinut melkoisen määrän hakijoita. Voidaan siis todeta, että tiedotus uudenmuotoisesta koulutuksesta onkin onnistunut mallikkaasti. Maaliskuussa 3.–7.3.2014 järjestetäänkin sitten ensimmäinen vaihe uudesta valintakokeesta Poliisiammattikorkeakoululla Tampereen Hervannassa. Myös uudenmuotoisen valintakokeen tarkemmat yksityiskohdat saatiin vihdoin Poliisiammattikorkeakoulun nettisivuille ja pääsipä meidänkin kurssimme painamaan kädenjälkensä esimerkiksi uuden kuntokokeen esittelyvideoille. Viestintä tulee jatkumaan tasaisesti eri medioissa, ja tarkoituksemme on käydä myös puhumassa sekä esittelemässä uutta tutkintoa lukion viimeistä vuotta suorittaville opiskelijoille, koska heidän joukostaan niitä halukkaita uusia poliisikokelaita varmasti löytyy.

Myös oppilaskunta sai uudet tilat entisen opiskelijoiden iltaravintolan tiloista erään asuintalon alakerrasta ja viime viikolla vietimmekin yhden illan muuttohommissa. Pienellä sisustuksella saamme entistä ehommat ja paremmat vapaa-ajan viettotilat, ja tavoitteena onkin pitää pienet avajaiset uusissa tiloissa, kun olympiakiekko tippuu Suomen osalta jäähän Sothsissa.

Uuden lain puitteissa voimme myös alkaa siirtyä korkeakoulun hengen mukaisesti opiskelijakunnaksi. Väen kuitenkin vähentyessä aina kuuden viikon välein harvenevat myös oppilaskunnan rivit vähitellen. Heinäkuussa 2014 tilanne saattaakin hyvin olla sellainen, että perusopintojen lähiopintojaksolla on enää vain yksi kurssi, ja heidän on pidettävä toiminta hengissä siihen asti, kunnes uudet kokelaat aloittavat poliisikoulutuksen. Siellä on kuitenkin sen verran innokkaita ja hyviä tyyppejä mukana tällä hetkellä, että en usko hetkeäkään, ettei toimintaa saataisi jatkumaan entiseen malliin.

Muistakaa, että osoitteesta [email protected] saa edelleen myös tietoa uudesta koulutuksesta ja opiskelusta Poliisiammattikorkeakoulussa. Tutustukaa myös verkkosivuihin www.polamk.fi/haku.

Anssi