Blogs

Blogs

Haalarihommia

Aino Turunen Published Date 21.5.2021 13.19 Blog

Tällä hetkellä etenemme opiskelumme neljännellä periodilla. Kohta on siis jo vuosi opintoja takana! Alkuvuosi on sisältänyt paljon uutta, ja olemme syventäneet sekä ennen kaikkea soveltaneet aikaisemmin opittuja asioita. Alkuvuoden lähiopetus on sisältänyt monipuolisesti käytännönläheisiä oppitunteja ja harjoituksia, joista mieleenpainuvimpia ovat olleet ensimmäiset ”haalariharjoitukset”. Niissä opiskelija pääsee harjoittelemaan kenttäpoliisin toimintaa ja tehtäviä ensimmäistä kertaa.

Harjoituspäivät koostuvat Polamkin harjoituskaupungissa järjestetyistä poliisitehtävistä, joissa opiskelijoille järjestetään mahdollisimman aidon tuntuiset olosuhteet. Päivän aikana pääsee toimimaan suorittavassa partiossa, seuraamaan sivusta toisten suorituksia ja esittelemään näyttelijän taitojaan maalihenkilönä eli poliisin asiakkaana. Tärkeänä osana oppimista onkin luokkatovereiden suoritusten seuraaminen erilaisista näkökulmista. Jokaisen tehtävän jälkeen käydään opettajan johdolla keskustelua siitä, mikä partion toiminnan osalta meni hyvin ja missä olisi kehitettävää. 

Ensimmäisen harjoituksen aloitimme aivan perusteista, kuten partion liikkumisesta ja ajoneuvon pysäyttämisestä. Sen jälkeen olemme edenneet hieman soveltavampiin ympäristöihin. Soveltavammat tehtävät ovat olleet tavanomaisia poliisitehtäviä, kuten esimerkiksi asunnosta kuuluva kova meteli, yleisellä paikalla häiriköivä porukka tai pubissa syntynyt kahakka. Harjoituspäivään sisältyy monipuolisesti partion toiminnan ja vuorovaikutuksen harjoittelua sekä joskus myös kiinniottoja. Koska kaikki toimenpiteet on lisäksi pystyttävä perustelemaan oikeudellisesti, saattavat opiskelijan aivot olla aikamoisessa solmussa yksinkertaisenkin kuuloisessa tilanteessa.

Opiskeluaika tähän asti on sisältänyt paljon oikeudellisten aineiden opiskelua, jonka merkitys konkretisoitui viimeistään ensimmäisillä harjoitustehtävillä. Itselleni sattui harjoituspäivänä tehtävä, jossa linja-autossa oli päihtynyt henkilö, joka oli sotkenut penkkejä ja häiriköinyt muita matkustajia. Tehtävällä tuli kaiken toiminnan keskellä ottaa huomioon oikeudellisiin aineisiin liittyviä kysymyksiä, kuten: Mihin toimivaltasäännökseen perustuen voimme ottaa henkilön kiinni? Mikä rikosnimike tulee kyseeseen sotkuisten penkkien osalta? Onneksemme tällä tehtävällä kohdehenkilö oli rauhallinen kaveri, jonka kanssa yhteistyö sujui kohtuullisen hyvin.

Poliisin uhkaavaltakin vaikuttava tehtävä pyritään aina hoitamaan ensisijaisesti puheen keinoin. Se onkin ollut harjoituspäiviemme yksi keskeisimmistä teemoista. Jo pääsykoevaiheessa vuorovaikutustaitojamme on testattu, ja koulussa niiden kehittäminen jatkuu. Harjoituspäivänä näyttelijänlahjani pääsivät loistamaan, kun järjestimme suorittavalle partiolle kovaäänisen riitatilanteen yleisellä paikalla. Partiolta vaadittiin kärsivällisyyttä ja rauhallista vuorovaikutusta, jotta tilanne saatiin rauhoitettua.  

Joskus pelkän vuorovaikutuksen keinoin ei saada tilannetta hallintaan ja joudutaan turvautumaan voimakeinojen käyttöön. Harjoituspäivinä myös painimatolla kartutetut voimankäytön tekniikat tulivat joidenkin tehtävien aikana tarpeeseen. Kapakassa syntynyt kahakka oli jo ehtinyt äityä nyrkkitappeluksi ennen partion saapumista paikalle. Tehtävänä oli saada riitapukarit erilleen, ja ilman säännöllistä harjoittelua painisalissa partio ei olisi saanut kaksikkoa rautoihin. 

Harjoituspäivinä oppii paljon uutta erityisesti omien sekä muiden tekemien virheiden kautta. Kaikki suoritukset eivät mene aina putkeen, ja onkin korvaamattoman tärkeää, että ryhmän kesken ilmapiiri on rento ja kannustava. Tällöin virheet voi rohkeasti nähdä mahdollisuuksina oppia ja liian jännittämisen sijaan jokainen saa suorituksista parhaan mahdollisen hyödyn irti. 

Aino

[email protected]