Breadcrumb

Blogs

Blogs

Mainospuhe soluasumisen puolesta

Aleksi Ranta-Muotio Published Date 14.12.2018 10.44 Blog

Asumisjärjestelyjen toteuttaminen poliisiopintojen aikana on varmasti monen Poliisiammattikorkeakouluun hakevan pohdinnassa. Onneksi Poliisiammattikorkeakoulu tarjoaa ratkaisun asumisjärjestelyihin vuokrattavien soluasuntojen avulla. Itsekin valitsin majapaikakseni Poliisiammattikorkeakoulun soluasunnon ja olen ollut erittäin tyytyväinen valintaani.

Soluasunnot sijaitsevat koulun alueella, mikä osaltaan helpottaa opiskelusta selviytymistä. Iltaisin on mahdollisuus käyttää koulun tiloja ja teknisiä vempaimia koulutehtävien suorittamiseen. Osa poliisiopintoihin liittyvistä tehtävistä vaatii koululla olevien järjestelmien käyttöä, joten koulun alueella asuminen säästää hermosoluja arjen aikataulutuksen suhteen, koska asunnolta on vaivatonta siirtyä koulun tiloihin taistelemaan tehtävien kanssa myös ilta-aikaan. Koulupäivään voi myös mahdollisesti sisältyä ”hyppytunteja”, jolloin koulun alueella asumisen johdosta on lyhyt matka siirtyä lataamaan akkuja päiväunien muodossa oman asunnon suojiin.

Mikäli tavoittelee isoja muskeleita ja huippuunsa hiottua kestävyyskuntoa tai yleisesti on innostunut eri urheilulajien harrastamisesta, niin voin vahvasti suositella koulun alueella asumista. Kampuksella käytössä on mm. kuntosali, painisali, liikuntasali, uima-allas ja lenkkipolku. Lisäksi arki-iltoina on tarjolla ohjattua liikuntaa esimerkiksi kamppailu- ja palloilulajien merkeissä. Treeneistä palautuminenkin on optimaalista, koska valmiiksi kalustetuista asunnoista löytyy kokkaamiseen tarvittavat välineet (uuni ja hella) esimerkiksi kananrinnan ja riisin valmistamista varten. Asuinrakennuksista löytyvät saunatilat, joissa voi palautua treenin jälkeen yksin tai urakalla ja porukalla. Kampukselta sijaitsee myös pesutupa, jossa onnistuu treenivaatteiden puhdistaminen.

Huomionarvoista on myös valtion majoituksen tuoma taloudellinen etu - vuokra soveltuu hyvin opiskelijabudjettiin, joten opiskelijalla säästyy kolikoita muihinkin arjen aktiviteetteihin. Ja mikä tärkeintä, soluasumisen myötä pääsee helposti verkostoitumaan poliisiopiskelijoiden yhteisöön, mistä voi seurata jopa elinkautisia ystävyyssuhteita. Mikäli opintoihin ja poliisitoimintaan liittyvät keskustelut solutovereiden kanssa kaipaavat vaihtelua, niin asunnolle voi tuoda vieraaksi vaikka elämänkumppanin tai muita ystäviä. Jos omistuksessa on henkilöauto tai muu moottorikäyttöinen kulkuneuvo, niin sekin pysyy hyvässä tallessa opiskelijoille tarkoitetulla parkkialueella.

Bloggarikumppanini Pasi tarjoilee erilaista näkökulmaa asumisjärjestelyihin liittyen seuraavassa blogikirjoituksessaan.

Jos sinulla on mielessäsi poliisiopintoihin liittyviä kysymyksiä, niin ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse [email protected].

Aleksi