Moi! Nyt ollaan vähän jännän äärellä, sillä kirjoitan ensimmäistä blogitekstiäni. Ensimmäistä blogia koskaan ja ensimmäistä blogia poliisiopiskelijana Poliisiammattikorkeakoulussa. Miksi ihmeessä sitten halusin alkaa näitä kirjoittaa? Ensinnäkin halusin haastaa itseäni ja oppia taitavammaksi kirjoittajaksi. Erään poliisivitsin mukaan partioautossa on kaksi poliisia siksi, että toinen osaa kirjoittaa ja toinen lukea, ja yksi aikomuksistani onkin olla ainakin se kirjoitustaitoinen poliisi. Vakavasti ottaen halusin myös jakaa omaa matkaani ja tarinaani teidän kanssanne. Jos joku uskaltautuu tämän myötä ottamaan sen tarvittavan viimeisen askeleen ja hakemaan kouluun, olisi se aivan mahtavaa. Itsekin luin paljon poliisiopiskelijoiden blogeja ennen kuin hain kouluun ja koin saavani tietynlaista varmuutta siihen, että myös minun elämänvaiheessani opiskelu poliisiksi on mahdollista.
Minkälainen tyyppi täällä sitten kirjoittelee? Olen 43-vuotias perheenäiti ja asumme Tampereella. Koulun ohella suurin osa ajastani menee siis perheemme 5- ja 17-vuotiaiden poikien menojen hoitamiseen ja yleensäkin arjen pyörittämiseen. Kalenteri täyttyy myös aviomieheni ilta- ja yötyön sekä hänen opintojensa aikatauluista. Melkoista palapeliä on siis meidän arkemme välillä aikataulujen osalta. Siihen yritämme vielä miehen kanssa ujuttaa omat kuntosalitreenimme, juoksulenkit ja mahdolliset muut menot. Ruuhkavuosista huolimatta en ole päivääkään katunut päätöstäni hakea Poliisiammattikorkeakouluun ja aloittaa opiskelut. Pitää vain jonkin verran etukäteen suunnitella, mitä tekee ja milloin tekee. Vähän on opeteltavaa siinä, että muistaa levätä ja palautua riittävästi.
Olen miettinyt sitä, milloin ensimmäisen kerran ajattelin, että haluaisin isona olla poliisi. Muistan juuri aloittaneeni peruskoulun, kun kuulin äitini juttelevan erään sukulaisemme halusta nuoruudessaan pyrkiä poliisikouluun, mutta hänen pituutensa ei riittänyt. Tuolloin oli sekä naisilla että miehillä vähimmäispituusvaatimukset. Silloin vähän lapsellisesti ajattelin, että minä kasvan sitten riittävän pitkäksi, että pääsen poliisiksi. Ja olisihan se pituuskin riittänytkin, mikäli se olisi vielä ollut pääsyvaatimuksena.
Toinen ajankohta, kun mietin poliisiksi hakemista, oli lukion lopulla, mutta tuolloin musiikki vei voiton, vaikka ei siitä uraa sen kummemmin sitten syntynytkään, paitsi jonkinlainen harrastusura. Harmonikka-alan opintojen ohella päädyin ruokakauppaan iltatöihin ja kaupan töissä sitten vierähtikin reilu 20 vuotta, kun niistä niin kovin innostuin. Aika ajoin hakeminen Poliisiammattikorkeakouluun nousi edelleen mieleeni, mutta työ kaupan alalla on myös monipuolista ja sain säännöllisesti eteeni uusia mielenkiintoisia haasteita, jotka sitten veivät mennessään aina erilaisista vastuurooleista esihenkilön töihin asti. Sitten taas keväällä 2022 käväisi mielessä: ”Mites, Maria, ne poliisin hommat? Alkaa ikää jo karttua, pitäisikö nyt alkaa tehdä asialle jotain.” Siitä nopeasti ajatus kirkastui, että nyt ainakin yritän päästä kouluun, että ei tarvitse sitten kiikkustuolissa vanhana harmitella, että en edes yrittänyt.
Piti sitä tietenkin muutama sana uusista tulevaisuuden suunnitelmista vaihtaa myös aviopuolisoni kanssa, mutta hän näytti vihreää valoa ajatukselleni. Hän lupasi myös auttaa minua treenaamaan penkkiä, sillä en salilla käydessäni ollut koskaan sitä muistaakseni edes kokeillut. Siitä alkoi suunnitelmallinen treenaaminen fyysisiä testejä varten ja kirjallista osiota varten oli pääsykoekirja aktiivisessa kuuntelussa ja myös ihan fyysisesti kädessä aina, kun vapaa-aikaa oli.
Opiskelut aloitin maaliskuussa 2023 eli aika alussa vielä ollaan. Paljon on kuitenkin uutta asiaa opittu ja omaksuttu – ja paljon enemmän on vielä tulossa. Välillä ei oikein malta odottaakaan, mitä kaikkea. Opiskelutoverin sanoin voisin sanoa: ”Tää on niin siistii!”
Tervetuloa tämän kirjoituksen myötä seuraamaan matkaani poliisiopiskelijana. Voit laittaa aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai ehdotuksia aiheista osoitteeseen [email protected].
Maria
