Kesäloman päätyttyä opiskelut pamahtivat päälle taas sellaisella volyymilla, että kun rekka-autollinen uusia deadlineja oli pyyhkäissyt opiskelijoiden yli, ei jäljelle jäänyt kuin tyhjiä katseita ja vaimeita epäuskon tukahduttamia avunhuutoja. Käytännön työt alkoivat heti sormenjälkien ottamisen parissa ja kolaripaikkoja mittaillessa ja valokuvatessa. Teoriapuolella pääsimme tutustumaan muun muassa yksityisoikeuteen ja liikennerikosoikeuteen. Voimankäyttö jatkui keväällä harjoittelemiamme juttuja kerratessa, ja ensimmäinen voimankäytön osanäyttökin kolkuttelee jo ovelle. Opiskelun käytännöllisempi puoli alkoi siis toden teolla heti loman päätyttyä.
Erään pitkän koulupäivän päätteeksi kävelin parkkipaikalle yhdessä pääsykokeista tulevien hakijoiden kanssa. Tajusin silloin, että omista pääsykokeistani oli päivälleen vuosi aikaa. Sen sijaan, että vuosi sitten kuljin kohti parkkipaikkaa miettien, teinkö kaiken valintakokeissa oikein ja pääsenköhän seuraavaan pääsykoevaiheeseen, nyt päässäni pyörivätkin juuri kuuntelemani kuulustelukurssin luennot ja kurssin ennakkotehtävän palautus. Samalla mieleeni palasi eräs kuulustelu ja kuulustelija, jolla on suuri rooli siinä, että olen nyt tässä.
Olin rikosseuraamusalan opintoihini liittyen aikoinaan työharjoittelussa Helsingin poliisilaitoksella Pikku-Roban poliisiasemalla ja jäin sinne työharjoitteluni päätteeksi vielä kesätöihin. Pääsin yhdeksi päiväksi erään naispuoleisen rikostutkijan mukaan hänen käydessään kuulusteluissa eri poliisiasemilla ympäri Helsinkiä. Seurasin suurella mielenkiinnolla tutkijan työskentelyä ja kuulusteluissa yritin kaikin voimin pidätellä valtavan innostuksen tuomaa hymyä, joka olisi ollut hieman epäkorrekti siihen tilanteeseen (ei välttämättä olisi kenenkään eduksi, että kuulustelutodistaja hymyilee koko kuulustelun ajan huoneen nurkassa kuin Hangon keksi).
Pysähdyimme puoliltapäivin Itäkeskuksessa pitämään lounastauon erääseen kiinalaisravintolaan. Siellä lounasravintolan nurkkapöydässä uskaltauduin sanomaan tutkijalle, että oikeastaan minäkin olin halunnut aina poliisiksi ja nimenomaan tutkijaksi. Hän alkoi kysellä minulta, miksi minä halusin tälle alalle ja perustelin hänelle rehellisesti, mikä minua siinä on aina kiehtonut. Sen jälkeen hän kysyi, miksi en ole pyrkinyt Poliisikouluun ja mumisin hänelle vastaukseksi jotakin epämääräistä pituudestani ja hauiksen ympäryksestä. Hän kysyi saman kysymyksen uudelleen. Yhtäkkiä huomasin istuvani itse keskellä kuulustelua, jossa kuulustelija ei suostunut hyväksymään vastausta, jonka hänelle annoin. Vastasin monta kertaa tutkijalle, miksi en ole uskaltanut hakea ja hän kysyi minulta aina vaan uudestaan, haastoi vastaukseni ja kyseenalaisti väittämäni. Lopulta en enää osannut antaa hänelle yhtään järkevää vastausta, kun hän kysyi, miksi en ole hakenut Poliisikouluun.
Lounastauon päätyttyä jatkoimme matkaa kohti seuraavaa kuulustelua. Saavuttuamme Pasilan poliisiasemalle, tutkija esitteli minut kollegoilleen: ”Tässä on Johanna, hän on tuleva rikosylikonstaapeli”. Päästin uunoturhapuromaisen naurahduksen ja katsoin tutkijaa. Häntä ei naurattanut. Hän iski minulle silmää ja nyökkäsi pienesti, ikään kuin olisi tiennyt jotakin mitä minä en. Sen jälkeen kaikille poliiseille joita päivän aikana kohtasimme, tutkija esitteli minut samalla tavalla. Työpäivän jälkeen asia hymyilytti minua vielä kotonakin, mutta huomasin, että eräs ajatus oli hiipinyt mieleeni kuin varkain. Olisiko minusta sittenkin siihen työhön, josta olin aina haaveillut?
Istuessani nyt kuulustelukurssin luennolla peilaan oppimaani niihin asioihin, joita näin silloin kuulusteluissa ja mietin, minkälainen kuulustelija minusta tulee. Osaanko kysyä kuulusteltavalta oikeita kysymyksiä, osaanko saada hänet kertomaan ja ajattelemaan? Oppimiseni kuulustelujen suhteen on nyt vasta alussa, mutta minulla on jo opettavainen kokemus siitä, miten taitava kuulustelija voi muodostaa luottamuksellisen ja avoimen vuorovaikutussuhteen kuulusteltavaan. Kiinalaisravintolan lounaspöytä on vaihtunut Polamkin luokkahuoneen pulpettiin. Toivottavasti pääsisin vielä joskus kiittämään siitä tätä tutkijaa kädestä pitäen.
Mikäli sinulla heräsi jotakin kysyttävää, ajatuksia tai kommentteja, laita rohkeasti sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Johanna
