Viimeaikainen keskustelu pakolaisten suuresta määrästä on vellonut moninaisena eikä kovinkaan analyyttisenä. Itse asiassa se ei voikaan olla kovin analyyttistä, koska kyse on paljolti asioista, joita ei voi kumota faktoilla.
Turvapaikkahakijoiden määrä on kasvanut vuodessa lähes 10-kertaiseksi, joten on selvää, että kansalaiset tuntevat olonsa epävarmaksi ja miettivät, mikä vaikutus ilmiöllä on heidän turvallisuuteensa. Faktoihin pohjautuen on kerrottu, minkälaisiin rikoksiin turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet. Kun rikokset sisältävät raiskauksia ja pahoinpitelyjä, on selvää, että kansalaiset ovat huolestuneita.
Tähän käsitykseen ei vaikuta se, että pyritään kertomaan, että luvut ovat vähäisiä erityisesti suhteessa turvapaikanhakijoiden määrään ja siihen, minkälainen on ikäjakautuma. Tosiasia on, että rikoksia on tehty ja niitä ei olisi tapahtunut, jos turvapaikanhakijoiden määrä ei olisi nähdyllä tavalla kasvanut.
On aivan luonnollista, että ihmisten turvallisuudentunne on heikentynyt. Tätä tutkimuksinkin todettua tosiasiaa ei voi kumota faktaluvuilla ja idealistisilla ajatuksilla. Tarvitaan konkretismia − käytännön toimia, millä turvallisuuden tunnetta voidaan vahvistaa.
Ihmisten oma kokemus on totuus ja se on noteerattava vakavasti. Kun samanaikaisesti on mahdollista, että poliisien määrä edelleen vähenee − nykyisten kehysten mukaisesti ehkä radikaalistikin − on oltava todella huolissaan.
Turvallisuustyhjiö täyttyy
Kun turvallisuudentunne heikkenee, syntyy ilmiöitä, joilla halutaan käyttää tilannetta hyväksi. Halutaan myös täyttää turvallisuustyhjiötä, joksi ihmiset tilanteen mieltävät. Tällöin syntyy epämääräisiä katupartioita, yksityisen turva-alan palvelujen lisätarvetta ja myös tarvetta terveeseen vapaaehtoistoimintaan.
Miten tilanteeseen on poliittisesti reagoitu? On tuomittu katupartiot ja vaikka sitä ei ehkä edes ole tarkoitettu, väheksytty turvapaikanhakijoiden tekemien rikosten ja järjestyshäiriöiden määrää. On myös tuomittu - ja aivan oikein - väkivaltaiset teot esimerkiksi vastaanottokeskuksia kohtaan.
Onko tehty jotain konkreettista turvallisuuden tunteen parantamiseksi? Eipä juurikaan vielä. On suunnitelmia jossakin määrin, mutta toimenpiteitten toteuttaminen kestää mitä ilmeisemmin kauan. Samaan aikaan turvallisuuden tunne edelleen heikkenee.
Tasavallan presidentti piti tomeran puheen, jota kannatti vähintään 90 % kansalaisista. Jotkut tahot yrittivät tulkita sanomaa tietoisesti, tahattomasti tai idealistisesti väärin. Mielestäni presidentti ymmärsi hyvin kansan syvimmät tunteet ja pyrki nimenomaan estämään vastakkainasettelun kärjistymistä lisää, mikä on todellinen vaara. Tämä lähestymistapa sopii erinomaisesti presidentille, joka on suoraan kansan valitsema ja joka siksi parhaiten voi toimia todellisena arvojohtajana.
Kansalaiset haluavat ja tarvitsevat selkeää ja nykyistä tiukempaa ulkomaalaispolitiikkaa. Suomen ei pidä noudattaa ainakaan löysempää ulkomaalaispolitiikkaa kuin muut Pohjoismaat. Tästä huolimatta kansan suuri enemmistö varmasti haluaa, että autetaan todellisen avun tarpeessa olevia.
Turvallisuuden tunteen heikkeneminen on vaarallista koko turvallisuuden kentässä. Se on otettava tosissaan ja tehtävä konkreettisia toimia turvallisuuden tunteen kohottamiseksi.
Mikko Paatero
Mikko Paatero jäi eläkkeelle poliisiylijohtajan virasta elokuussa 2015. Poliisiylijohtajana Paatero toimi noin seitsemän vuotta ja tätä ennen poliisipäällikkötehtävissä paikallis- ja läänitasolla kaikkiaan 43 vuotta.
