Viimeinen periodi on parhaillaan menossa, mikä tarkoittaa sitä, että harjoitteluun lähtö lähestyy kovaa vauhtia. Vielä viimeinen rutistus opintojen osalta ja sen jälkeen pääsemme oppimaan uusia taitoja työelämään. Tuntuu, että vasta aloitimme opinnot Polamkissa, joten ei sitä turhaan sanota opintojen alussa, että aika ennen harjoittelua kuluu hetkessä.
Meidän kurssimme on hiljattain saanut tietää harjoittelupaikat ja tammikuussa joukkomme hajoaa eri puolille Suomea kymmenen kuukauden harjoittelujaksolle. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa muuttoa Jyväskylään. Opintoja meillä on kohta takana puolitoista vuotta ja nyt on aika tehdä viimeiset opintosuoritukset ennen harjoittelua ja etsiä asuntoa uudelta paikkakunnalta.
Harjoittelu on isoin opintojakso Polamkin opinnoissa, jossa opiskelija saa käsityksen poliisin perustehtävistä ja niiden vaatimuksista sekä kehittyy ammatillisesti poliisin perustehtäviin. Harjoittelun aikana opiskelija tutustuu poliisin asiakaspalveluun, lupavalvonnan tehtäviin, tekniseen rikostutkintaan sekä työskentelee ohjatusti operatiiviseen poliisitoimintaan liittyvissä valvonta- ja hälytystoiminnan, rikostorjunnan ja liikenteenvalvonnan tehtävissä.
Opintojakso toteutetaan nuoremman konstaapelin määräaikaisessa virkasuhteessa ennalta määritellyssä poliisilaitoksessa. Polamkiin hakiessaan onkin syytä miettiä, onko valmis muuttamaan eri puolille Suomea. Harjoittelupaikkaa saa toivoa, mutta aina jokaiselle poliisiasemalle ei tule paikkoja, ja paikkojen määrät vaihtelevat eri kursseilla (voit lukea harjoittelupaikkojen jakamisesta Usein kysytyt kysymykset -sivulta). Kymmenen kuukauden harjoittelujakso on kuitenkin lopulta niin lyhyt aika, että kannattaa avoimin mielin lähteä itselle vieraalle paikkakunnalle.
Lähden hyvillä mielin harjoitteluun Jyväskylään, sillä olin toivonut pääseväni sinne. Uskon, että meistä kaikki lähtevät innoissaan harjoitteluun, vaikka ei olisikaan päässyt haluamaansa paikkaan, sillä onhan tätä hetkeä odotettu puolitoista vuotta. Harjoittelujaksolle lähteminen on tietynlainen päätepysäkki opinnoille, vaikka opinnot Polamkissa eivät kuitenkaan vielä siihen lopu, vaan harjoittelun jälkeen palataan vielä hetkeksi koulunpenkille ennen valmistumista.
Harjoitteluun lähdemme vasta oppimaan asioita ja varmasti jokaisella on kova halu oppia mahdollisimman paljon uutta. Pääsemme toteuttamaan koulussa opitun osaamisemme työelämässä ja alamme kehittymään ammatillisesti sellaisiksi poliiseiksi millaisia haluamme olla. Opimme jatkuvasti uutta vanhemmilta kollegoiltamme, joiden oppeja kannattaakin ammentaa itseensä ja löytää itselle paras tapa toimia tilanteissa. Työskentelemme yhdessä eri henkilöiden kanssa ja on tärkeää, että tällä alalla tulee kaikkien kanssa toimeen.
Harjoitteluun lähtö myös tietenkin hieman jännittää. Koululla opitut taidot pitäisi yhdistää ”oikeaan elämään”, jossa esimerkiksi voimankäyttötilanteessa kohteena ei olekaan enää luokkakaveri, vaan tuntematon ihminen. Aluksi itselle vieraat työkaverit ovat henkilöitä, joiden kanssa tulisi pystyä työskentelemään siten, että molemminpuolinen luottamus tehtävillä säilyy. Lisäksi partiokaveri on tärkeä tuki ja turva, johon ei välttämättä osaa heti aluksi tukeutua. Toki myös epävarmuus omasta osaamisesta on vahvasti läsnä, mutta ei auta kuin luottaa omiin taitoihin.
Työharjoittelu on ennen kaikkea askel eteenpäin omalla urapolulla. Se on tilaisuus rakentaa ammatillista verkostoa, soveltaa omaa oppimista käytännössä ja hioa omia taitoja huippuunsa. Lähden tälle matkalle avoimin mielin ja valmiina ottamaan vastaan kaiken opin omaa ammatillista kehitystä varten.
Jos sinulla on kysyttävää harjoitteluun tai johonkin muuhun liittyen, laita viestiä: [email protected].
Aada