Avauksia: Poliiseja Porvoon mitalla

Julkaisuajankohta 5.9.2019 13.47
Uutinen

Vajaat kaksi viikkoa sitten Porvoossa poliisipartioon kohdistunut väkivallanteko on nostanut poliisien määrän ja toimintaympäristön jälleen julkiseen keskusteluun. Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg pohtii asiaa myös Polamkin verkkosivujen Avauksia-palstalla.

Himbergin mukaan on selvää, että poliisin toimintaympäristö muuttuu yhä kompleksisemmaksi. Niin hälytystehtävien ja päivittäisrikosten tutkinta kuin esimerkiksi verkkorikollisuuden, vihapuheen tai ihmiskaupan torjunta on kuitenkin hoidettava samalla poliisiresurssilla.

”Kun puhutaan harva-alueen vasteajoista tai rikosten selvitysprosenteista, ei useinkaan havaita samalla puhuttavan poliisitehtävien priorisointikynnyksestä. Viime kädessä on kyse suhteellisen yksinkertaisesta aritmetiikasta: mihin 6 000, 7 000 tai 10 000 poliisia riittävät Suomen laajuisessa maassa”, Himberg kirjoittaa.

Avauksia - kirjoituksia turvallisuudesta ja johtamisesta -palstalla julkaistaan Polamkin omien osaajien ja ulkopuolisten vaikuttajien näkökulmia sisäisen turvallisuuden ajankohtaisiin asioihin ja johtajuuteen.

» Avauksia-palstan kirjoitukset Polamkin verkkosivuilla

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen