Kansainvälinen seminaari pureutuu lähipoliisitoimintaan

Julkaisuajankohta 5.5.2008 0.00
Uutinen

Poliisiammattikorkeakoululla järjestetään 5. - 9.5. kansainvälinen konferenssi lähipoliisitoiminnasta. Community Policing -seminaariin osallistuu noin 30 lähipoliisitoiminnan asiantuntijaa 17:stä Euroopan maasta.

Konferenssi on osa Euroopan poliisiakatemian (European Police College, CEPOL) toimintaa. CEPOL järjestää vuosittain lähes sata kurssia EU-maissa, joista tänä vuonna Suomessa pidetään kolme. Lähipoliisitoiminnan seminaarin järjestävät yhteistyönä Poliisiammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto.

Euroopan poliisiakatemia CEPOL perustettiin vuonna 2000 Euroopan unionin Tampereen huippukokouksen päätöksellä. Akatemia on kansallisten oppilaitosten verkosto, ja sen tehtävänä on tarjota koulutusta ylemmille poliisiviranomaisille.

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen