Kiertotien kautta poliisintaimeksi
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että jokaisella kohtaamallasi ihmisellä on taustallaan elämän mittainen tarina? Jokaiseen tarinaan kuuluu ilon ja surun hetkiä, jännitystä, helpotusta, epätietoisuutta ja löytämisen iloa. Myös meillä poliisiopiskelijoilla on jokaisella oma, uniikki tarinamme. Tämä on pieni osa minun tarinastani ja kertoo siitä, kuinka olen päätynyt opiskelemaan poliisin ammattia.
Kun minulta alakouluikäisenä kysyttiin, mikä minusta tulee isona, oli vastaus selvä: Minusta tulisi metsäkoneyrittäjä, kuten isästänikin. Hieman vartuttuani pääsinkin kesätöihin metsäalalle ja olenkin siitä lähtien viettänyt kaikki liikenevät lomani metsäkoneen ohjaamossa.
Yläkouluikäisenä mieleen kuitenkin hiipi ajatus jonkin toisenkin ammatin opiskelusta. Koska koulunkäynti luisti hyvin, päädyin lukioon. Siellä sain ensimmäisen vakavan ajatuksen poliisiksi hakeutumisesta. Jo silloin poliisin ammatti vaikutti mielenkiintoiselta ja merkitykselliseltä tehtävältä. En kuitenkaan tuolloin arkuuttani hakeutunut pääsykokeisiin, sillä ajattelin poliisin ammatin vaativan jotakin minulta puuttuvaa kyvykkyyttä. Myös pitkä ja vaativa hakeutumisprosessi tuntui tuolloin ylivoimaiselta. Yhteishaun koittaessa hakukohteiksi valikoituivat parempaa palkkatasoa lupailevat teknillisten alojen korkeakoulut.
Päädyin opiskelemaan rakennustekniikan insinööriksi LAB-ammattikorkeakouluun. Vaikka insinööriopinnot tarjosivat paljon haasteita ja monipuolisia uravaihtoehtoja, tuntui niistä silti puuttuvan jotakin tärkeää. En kokenut rakennusalan töitä riittävän merkityksellisiksi itselleni.
Mieleen palasi lukioaikainen haave poliisin ammatista. Se tuntui tarjoavan vastauksen kaikkiin urahaaveisiini. Asiaa tutkiessani ja pääsykoekirjaa lukiessani ajatus vahvistui: poliisiksi minä haluan. Taloudellisen voiton tavoittelun sijaan haluan konkreettisesti auttaa ihmisiä. Myös hyvän ystäväni hakeutuminen Poliisiammattikorkeakouluun ja hänen kanssaan käymäni keskustelut vahvistivat tunnetta siitä, että Poliisiammattikorkeakoulu voisi olla minulle oikea paikka.
Päätin lopulta insinööriopintoni vajaan kahden vuoden opiskelun jälkeen ja hakeuduin Poliisiammattikorkeakouluun keväällä 2024. Onnekseni pääsin sisään ensi yrittämällä ja aloitin opinnot tammikuussa 2025. Ensimmäisen puolen vuoden opintojen ollessa takana voin edelleen todeta itselleni, että tein oikean päätöksen. Poliisiksi opiskelu ja poliisin ammatti vaikuttavat koulupäivä koulupäivältä mielenkiintoisemmilta.
Herättikö tämä tarina kysymyksiä esimerkiksi poliisiksi hakeutumiseen liittyen? Haluaisitko kuulla jostakin aiheesta lisää? Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Juhani