Kolme, seitsemän, kahdeksan, kaksi, Aarne, Tyyne, Bertta
Heippa ja terveisiä työharjoittelusta! Aloitin työharjoittelun Porvoossa kesäkuussa kenttäosuudella. Neljän kuukauden jälkeen jäin kahdeksi viikoksi lomalle ja siitä suoraan koulun kolmiviikkoisjaksolle eli kolmen viikon etäopiskeluihin. Viiden viikon tauko töistä tuli ainakin omalla kohdalla tarpeeseen, sillä neljän kuukauden kenttäharjoittelun jälkeen pää oli enemmän ja vähemmän jumissa.
Aloin huomaamaan ehkä kahden kuukauden kohdalla harjoittelua, että pitkät työvuorot ja varsinkin yövuorot olivat omalle palautumiselle haasteellisia. Alkuun tuntui siltä, että vapaa-aikaa on enemmän kuin tarpeeksi vuorotyön takia ja ”mitä tällä kaikella ajalla teen” pyöri päässä usein. Jossain kohtaa kuitenkin huomasin, että en oikeastaan jaksa tehdä yhtään mitään tuolla kaikella ajalla. Yövuorojen ja vuorotyön tuoma väsymys tuli ainakin itselleni aika yllätyksenä, vaikka aiemmin olen tehnyt lähes pelkästään vuorotöitä! Pitkät työvuorot olivat tuttuja jo aiemmasta elämästä, ja opiskelujenkin aikana minulla oli parhaimmillaan kolme työpaikkaa, enkä silti missään kohtaa ollut niin väsynyt kuin kenttäharjoittelun loppuvaiheessa.
Osasyy väsymykseen on varmasti se, että kentällä ollessa on koko ajan jonkinlaisessa valmiustilassa. Liikennettä seurataan jatkuvasti tarkkailemalla nopeuksia ja ajotapaa, kuunnellaan radioliikennettä ja keskustellaan erinäisten henkilöiden kanssa, kaivellaan tietoja järjestelmistä ja jutellaan tulevasta tai edellisestä keikasta. Kirjaillaan ilmoituksia autossa tai asemalla ja soitellaan puheluita. Lisäksi jutellaan ihmisten kanssa kasvotusten heidän asioistaan ja pohditaan, mitä toimenpiteitä milläkin keikalla voidaan tehdä ja missä järjestyksessä. Joillain keikoilla vastassa saattaa olla jotain, joka luo tilanteesta stressaavan tai jännittävän. Tämän lisäksi työparin kanssa keskustellaan ihan jokapäiväisistä asioista ja ollaan käytännössä sosiaalisia 12 tuntia. Työpäivän jälkeen harvoin muistaa enää mitä kaikkea vuoron aikana on oikeastaan tapahtunut. Lisäksi tietysti väsymystä ja kuormitusta lisää se, että kaikki on oikeastaan uutta. Aivot raksuttavat koko työvuoron ja sitä yrittää samanaikaisesti sisäistää kaiken informaation ja suoriutua mahdollisimman hyvin työtehtävistä. Töissä ei oikein ole sellaista vaihtoehtoa, että laittaa etäluennon päälle ja vähän lepäilee siinä samalla.
Väsymyksestä huolimatta nautin kenttäharjoittelusta ja odotin jokaista työvuoroa innolla, vaikkakin välillä pienessä aivosumussa ja haukotellen. Työharjoittelussa kaikki koulussa opittu konkretisoituu ja teoriaa pystyy paremmin sitomaan käytäntöön. Monet asiat selkenevät ja ainakin itselle esimerkiksi radioliikenne ja jotkut järjestelmät avautuivat vasta, kun pääsi oikeasti käyttämään niitä joka päivä.
Lähdin kenttäharjoittelusta suoraan kahden viikon lomalle Espanjaan. Loman tarkoituksena oli päästä nollaamaan ajatuksia, rentoutumaan ja valmistautumaan tulevaan rikostutkinnan harjoitteluosuuteen, joka alkaa joulukuussa. Ensimmäisenä lomapäivänä lähdin kävelemään majoituksestani Mallorcan kaduille ja huomasin, että pääni sisällä luen jokaisen rekisterikilven. Kolme, seitsemän, kahdeksan, kaksi, Aarne, Tyyne, Bertta. Muutaman päivän päästä huomasin, että aivot eivät enää käyneet ylikierroksilla ja pystyin nauttimaan lomasta.
Espanjalaisten siestakulttuuri ja ”joo joo ehkä huomenna” -tyylinen elämäntapa alkoi tuntumaan aika hyvältä.
Viivi
