- Polamk
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Lisämäärärahan toivotaan helpottavan poliisikoulutuksen hakijapulaa
Suomenkieliseen poliisin perustutkintokoulutukseen haki helmi-toukokuun hakujaksolla 201 henkilöä. Hakijamäärä on jälleen pienempi kuin edellisten vuosien vastaavana aikana, jolloin hakijoita on ollut yli 300.
- Vuonna 2007 poliisin perustutkintoon hakevien määrä oli pienin kymmeneen vuoteen, ja hakijamäärän lasku on jatkunut edelleen tänä vuonna. Hakijamäärän laskun takana ovat julkisessa keskustelussa pitkään esillä olleet poliisin työllisyystilanne ja poliisihallinnon rakennemuutos, arvioi ylitarkastaja Jouko Pohjoismäki Poliisiammattikorkeakoulun valintayksiköstä.
Poliisin määrärahoja lisättiin 35 miljoonaa euroa seuraaville neljälle vuodelle, josta osa varataan työttömänä olevien poliisien työllistämiseen. Lisäksi eduskunta päätti juuri vuoden 2008 toisesta lisätalousarviosta, jossa työllistämiseen on osoitettu 3,6 miljoonaa euroa.
- Jo parin viime vuoden ajan on oltu tilanteessa, jossa valmistuneet poliisit eivät ole välttämättä heti työllistyneet. Lisämäärärahat tulevat siis tarpeeseen, Jouko Pohjoismäki sanoo.
- Toivottavasti poliisien työllistämiseen tuleva määräraha saa hakijamäärät jälleen nousuun. Koulutukseen otetaan tällä hetkellä vähemmän koulutettavia kuin on poliisihallinnon vuosittainen poistuma. Jo parin vuoden kuluttua kentältä siis poistuu enemmän poliiseja kuin uusia valmistuu, toteaa Jouko Pohjoismäki.
Poliisin perustutkintokoulutukseen on varattu tälle vuodelle 312 aloituspaikkaa poliisin ylijohdon kanssa tehdyn tulossopimuksen mukaisesti.
Valintakriteerit pysyvät tiukkoina
Hakijamäärän laskusta huolimatta poliisin perustutkintokoulutuksen valintakriteerejä ei aiota muuttaa. Vuonna 2005 laki poliisikoulutuksesta muutti hakuvaatimuksia niin, että hakukelpoisuusehdoista poistuivat muun muassa pituus- ja varusmiespalvelusvaatimus. Tuolloin hakukriteerien muutos näkyi hakijamäärän kasvuna.
- Hakukelpoisuusehtoihin ei hakijamäärän laskemisen takia pidä tehdä ainakaan lievennyksiä. Koulutettavien tason on pysyttävä korkeana siitä huolimatta, ettei kaikkia suunniteltuja aloituspaikkoja saada täyteen, ylitarkastaja Jouko Pohjoismäki sanoo.
Poliisin perustutkinnon valintakokeisiin kutsutaan hakijat, jotka täyttävät hakukelpoisuusehdot. Ehtoihin sisältyy muun muassa vaatimuksia terveydentilasta, koulutustaustasta ja työkokemuksesta. Koulutukseen valitaan opiskelijat valintakokeen viidestä osa-alueesta saadun yhteispistemäärän perusteella. Valintakokeeseen kuuluvat tutkintokielen koe, psykologinen arvio, haastattelu, kuntokoe ja kirjallinen koe.
Valintakoe elokuussa
Kevään hakujaksossa hakeneille on lähetetty tieto jatkoonpääsystä, ja valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään Poliisiammattikorkeakoululla elokuussa. Valintakokeeseen on kutsuttu 171 hakijaa.
Kokeen ensimmäiseen osaan kuuluu tutkintokielen koe, kirjallinen koe ja psykologisia testejä sekä kuntokoe. Ensimmäisessä vaiheessa menestyneet hakijat pääsevät kokeen toiseen vaiheeseen. Silloin vuorossa ovat ryhmätehtävä, henkilökohtainen haastattelu ja loput psykologiset testit. Valintakokeeseen kuuluu lisäksi kolmas vaihe eli perusteellinen terveystarkastus, joka sisältää huumetestin. Koulutukseen valitut aloittavat poliisin perustutkinnon opinnot marraskuussa 2008.
Poliisiammattikorkeakoulu ei kuulu yhteishakuun, vaan poliisin perustutkintoon voi hakea koko vuoden ajan. Meneillään oleva hakujakso päättyy 15. elokuuta. Poliisin perustutkintoon hakeva voi halutessaan täyttää osan hakulomakkeesta kotona. Hakulomakkeen alkuosa on saatavissa Poliisiammattikorkeakoulun www-sivuilta kohdasta Haku perustutkintokoulutukseen , jossa on myös tietoa hakuvaatimuksista. Hakulomakkeen loppuosan hakija saa poliisilaitoksella, jossa lomake täytetään henkilökohtaisesti.
Lisätietoja saa myös Poliisiammattikorkeakoulun valintayksiköstä puhelimitse arkisin kello 9 - 15 (p. (03) 285 0345) tai sähköpostitse osoitteesta [email protected] sekä kihlakuntien poliisilaitoksista ja työvoimatoimistoista.