Loppusuora häämöttää

Tätä kirjoittaessa työpäiviä on jäljellä 19. Aika on mennyt niin nopeasti! Tuntuu ihan käsittämättömältä, että siitä, kun juoksi koulun juoksuradalla veren maku suussa pääsykokeissa, on vasta sen verran vähän aikaa, ettei aika ole vielä kullannut niitä muistoja. Se oli kamalaa. En muista koulun alkuajoilta oikein mitään muuta kuin jännityksen ja epäuskon siitä, että täällä nyt todella ollaan. Jälkikäteen on sellainen olo, että 1,5 vuotta koulunpenkillä oli raskasta ja uutta asiaa tuli niin paljon, että aivot kävivät koko ajan vähän ylikierroksilla.

Oli osaksi omaa syytäni, että koulu tuntui raskaalta. Olin niin innoissani siitä, että ylipäänsä pääsin opiskelemaan Polamkiin, että olin vähän kaikessa mukana. Olin tuutorina kansainvälisille opiskelijoille, osallistuin Saksassa järjestetylle kansainväliselle viikolle, kävin kouluvierailulla ja muissa tapahtumissa, osallistuin Polamkin somen päivitykseen, kirjoitin ja kirjoitan blogia sekä tein ahkerasti ylimääräisiä opintopisteitä muista ammattikorkeakouluista. Tietysti tein kunnianhimoisesti myös töitä kolmelle eri firmalle ja kesäloman myin festareilla kaljaa janoisille sankareille. Olisi ehkä myös voinut ottaa rennommin ja nauttia kyydistä.

Työharjoittelun loppuajan vietän Porvoon operatiivisessa tutkinnassa, missä olen ollut joulukuun alusta asti. Olen kehunut Porvoota aiemminkin näissä kirjoituksissani ja edelleen rummutan sitä, että pieni työyhteisö on pelkästään positiivinen asia. Naamat tulee tutuksi nopeasti ja keltä tahansa on helppo kysyä neuvoa. Lisäksi pienet työhuoneet ovat plussaa verrattuna esimerkiksi nykytoimistojen avokonttoreihin, joissa kuulee kaikkien puhelut ja kiroilut. Ylipäänsä olen nauttinut tutkinnan osuudesta ja siitä, että juttuja on tutkittavaksi suhteellisen laajalta skaalalta. Työajat myös sopivat itselleni enemmän kuin hyvin ja oman elämän sovittaminen arkityörytmiin on huomattavasti helpompaa kuin kenttätyön vuoroihin.

Kentällä osuin kultasuoneen ja sain mitä mahtavimman ohjaajan. Sama tuuri kävi myös tutkinnassa. Tässä kohtaa pitäisi varmaan laittaa lotto vetämään. Tutkinnassa olen oman ohjaajani ensimmäinen harjoittelija, mutta sitä ei kyllä huomaa mistään. Ohjaajani on innokas ja työorientoitunut, ja olen oppinut todella paljon. Isossa kuvassa toki olen oppinut varmaan aika vähän, mutta tiedän, että voin jatkossakin kysellä tyhmiä kysymyksiä niin, että Skype laulaa työvuoron alusta loppuun.

Työharjoittelun tässä vaiheessa odotetaan tietysti malttamattomina tietoa siitä, että saako töitä jatkaa harjoittelun jälkeen. Edessä on kuitenkin vielä paluu takaisin kouluun. Polamkilla täytyy fyysisesti käydä meidän lukkarin mukaan viitenä päivänä ja loput ovat etäopintoja. Koulu jatkuu huhtikuun puolivälissä, ja opintoja on merkattu melkein toukokuun loppuvaiheille asti. Luennoille asennoituminen vaatii hieman motivaation kaivelua, kun on jo niin tottunut taas työelämään. Koulupäiviä ei kuitenkaan ole joka viikko eikä edes kovin pitkiä päiviä tarvitse istua koneella etäluennolla, joten uskoisin, että tämä loppuvaihekin menee nopeasti ja kohta saa jo juhlia valmistumista.

Tsemppiä kaikille, jotka vielä koulussa istuvat niin fyysisillä luennoilla kuin etäluennoilla, niille, jotka ovat juuri saaneet tietää pääsevänsä Polamkiin ja myös niille, jotka haaveilevat pääsevänsä opintojen pariin myöhemmin. Matka voi olla raskas, mutta se on sen arvoinen!

Heräsikö sinulla kysymyksiä harjoitteluun tai viimeisiin opintoihin liittyen? Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected].

Viivi