Luokkakaverista kollegaksi
Yhdessä hetkessä olet luokkakaverin kanssa kirjoittamassa esseetä liikennepsykologiasta ja seuraavassa oletkin valvomassa liikennettä hänen kanssaan – siirtymä tapahtui silmänräpäyksessä! Olen keskustellut sekä suomalaisten että norjalaisten poliisiopiskelijoiden kanssa siitä, kuinka mielenkiintoinen ja myös tärkeä on se yhteisö, joka rakentuu kouluaikana luokkakavereiden kanssa.
Poliisikoulutuksessa saa tehdä kaikenlaisia ryhmätöitä, sekä suullisia ja kirjallisia että käytännönläheisiä harjoituksia. Yhdessä työskenteleminen valmistelee meitä tulevaan ammattiin hyvin: poliisissa on tarpeellista kyetä selvittämään erilaisia työtehtäviä partiokaverin tai joskus useammankin kollegan kanssa. Vaikka koulussa voikin joskus tuntua haastavalta löytää yhteistä aikaa työskennellä ryhmätöiden parissa, monet ovat kokeneet, että on erittäin hyödyllistä keskustella aiheista luokkakaverin kanssa. Yhdessä voi pohtia asioita ja selvittää omia epävarmuuksia. Samalla aiheeseen saa usein uusia näkökulmia, joita ei ole tullut ajatelleeksi.
Tuntui erikoiselta, kun harjoittelun aikana Norjassa näin ensimmäistä kertaa työvuorossa kurssikaverin hänen ohjaajansa kanssa. Oli semmoinen tunne, että meistä oli molemmista tullut ”kunnon poliiseja”. Moikkasimme toisiamme, kuten kollegaa yleensä moikataan. Mutta molemmat varmaan tunsimme pientä ylpeyttä siitä, että olimme jo tässä vaiheessa opintoja! Keskustelimme lyhyesti koulutehtävästä, joka piti palauttaa seuraavalla viikolla, ennen kuin palasimme poliisihommiin.
Entisestä koulukaverista oli siis tullut uusi kollega, ja oli mukavaa pystyä keskustelemaan tilanteesta hänen kanssaan. Olimme yhtä hyviä eikä toisella ollut virkaikää 10 vuotta enemmän. Tuntui siltä, kuin olisi luokkakaverin kanssa pohtinut harjoitusta, mutta kyseessä oli ihan oikea työtehtävä.
Ilmeisesti näin on Suomessakin! Kun keskustelin asiasta kaverini kanssa, joka on jo suorittanut harjoittelunsa, myös hän korosti kurssikaverin tapaamista työtehtävällä mukavana asiana. Nopea moikkaaminen, jonka perään ”mä oon kyllä nähny sut koulussa, mikä sun nimi olikaan?”. Kurssikaveri-kollegoja voit tavata ympäri Suomen, koulussa kun löytyy opiskelijoita kaikkialta maasta. Poliisiurasi alkaa sieltä, mistä saat harjoittelupaikkasi, mutta harjoittelun jälkeen voit hakeutua töihin mihin tahansa. Siellä saattaa tulla tutut kasvot vastaan työvuorossa.
Kun koulussa kehotetaan moikkaamaan kaikkia koulun alueella vastaan tulevia, tee niin! He ovat mahdollisesti parin vuoden päästä kollegoitasi. Poliisiopiskelijoiden tiivis yhteisö tuo turvallisuutta ammattiin.
Onko sinulla, mahdollinen tuleva kollega, kysymyksiä aiheesta tai muuten poliisikoulutuksesta? Laita sähköpostia minulle: [email protected].
Veera