Pirkanmaalaiset turvallisuustoimijat kokoontuvat 16.5. Polamkissa

Julkaisuajankohta 16.5.2012 0.00
Uutinen

Tammikuussa perustettu Pirkanmaan turvallisuusklusteri järjestää ensimmäisen käytännön toimia koskevan yhteistoimintaseminaarin keskiviikkona 16.5. Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella.

Turvallisuusseminaarissa kuullaan lukuisia turvallisuusalan toimijoiden ajankohtaispuheenvuoroja: seminaarissa esitellään muun muassa vireillä olevia hankkeita, joilla pureudutaan ikäihmisten asumisturvallisuuteen, toimintaan myrskyn ja myrskyvahinkojen yllättäessä sekä turvallisuuteen yritysten kilpailutekijänä.

Seminaarin tavoitteena on tehdä vuoden alussa perustettua turvallisuusklusteria tunnetuksi ja edistää alan toimijoiden verkostoitumista. Samalla vahvistetaan Pirkanmaan aktiivista roolia turvallisuuden kehittäjänä.

- Seminaari aloittaa klusterin toiminnan käytännön tasolla. Toiminnan tavoitteena on tehdä Pirkanmaasta turvallisuusalan ykköskeskus Suomessa. Turvallisuudesta hyötyvät kaikki, ja alalla on myös selkeä liiketoiminnallinen potentiaali, toteaa päivän puheenjohtaja, turvallisuusklusterin ohjausryhmän puheenjohtaja Timo Rajala .


Turvallisuusklusteri on Pirkanmaalle keskittynyt turvallisuustoimijoiden joukko, jossa yhdistyy turvallisuusalan osaaminen, yrittäminen, tutkimus ja koulutus. Klusterissa toimii nyt noin sata eri alojen asiantuntijaa ennakoinnin, yritysturvallisuuden, koulutuksen ja tutkimuksen, ikäihmisten asumisturvallisuuden ja logistiikan osaamisalueilta.

Pirkanmaan turvallisuusklusterin perustamisen taustalla on kolmas sisäisen turvallisuuden ohjelma, jota valmistellaan sisäasiainministeriön johdolla. Ohjelma julkistetaan toukokuussa 2012. Sisäisen turvallisuuden ohjelman yhtenä johtoajatuksena on saada aikaan konkreettisia turvallisuutta parantavia toimenpiteitä.

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen