- Polamk
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Pirkanmaan turvallisuustoimijoiden yhteistyö tiivistymässä
Viranomaisten ja muiden turvallisuuden alan toimijoiden resurssit niukkenevat, ja turvallisuuden ylläpitämiseen on mietittävä uusia tapoja. Pirkanmaalle on keskittynyt runsaasti turvallisuusalan toimijoita, ja ne näkevät yhteistyön tiivistämisen tärkeänä ja hyödyllisenä.
Poliisiammattikorkeakoulu on julkaissut raportin, jossa selvitettiin mahdollisuuksia muodostaa Pirkanmaalle turvallisuusklusteri eli turvallisuustoimijoiden yhteistyöverkosto. Selvitys tehtiin Pirkanmaan liiton ja Poliisiammattikorkeakoulun yhteishankkeena. Turvallisuusklusterin toimintaa ollaan käynnistämässä kevään 2012 aikana.
- Pirkanmaalla on paljon turvallisuusalan toimijoita, ja erityisesti viranomaiset ovat tehneet vuosia tuloksellista yhteistyötä. Käytännön yhteistyötä voidaan silti vielä laajentaa. Klusterin tehtävä onkin koota alueen turvallisuustoimijat yhteen ja luoda siltaa yhteistyölle, kuvailee esiselvityksen tekijä, komisario Jouni Perttula .
Yhteistyöstä konkreettisia hyötyjä
Esiselvitykseen osallistuneet turvallisuusalan toimijat näkivät yhteistyön tiivistämisessä konkreettisia hyötyjä. Yhdessä tekemällä voisi olla mahdollista helpottaa viranomaisten ja muiden toimijoiden resurssipulaa. Suunniteltuja osaamisverkostoja voitaisiin esimerkiksi toteuttaa hankerahoituksen turvin.
Selvitykseen osallistuneet näkevät turvallisuusklusterissa myös merkittäviä liiketoiminnallisia mahdollisuuksia.
- Suomalaiselle turvallisuusosaamiselle on ollut viime vuosina paljon kysyntää. Turvallisuustoimijoiden verkostossa olisi potentiaalia edistää vientikelpoisten palveluiden ja tuotteiden syntymistä. Yhteisesti luotujen toimintatapojen kautta turvallisuusosaamista voisi myydä ulkomaille esimerkiksi teknisinä järjestelminä, koulutuksena ja konsultointina, Jouni Perttula sanoo.
Pirkanmaalaiset turvallisuustoimijat pitivät yhteistyötä parhaana tapana vastata nopeasti muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin. Turvallisuusongelmia tulee voida ennakoida, ja yhdessä voitaisiin muodostaa kattavampi kuva tulevaisuudesta.
- Klusteri voisi toimia turvallisuusongelmien ratkaisukeskuksena. Avainkysymys olisi, mitkä ovat Pirkanmaan keskeisimmät turvallisuusongelmat nyt ja tulevaisuudessa, ja miten ne ratkaistaan. Klusterin odotetaan vastaavan myös haasteeseen, jonka Sisäisen turvallisuuden ohjelman kolmas vaihe tuo: miten ohjelma viedään käytäntöön Pirkanmaalla, Jouni Perttula kertoo.
Turvallisuusklusterin esiselvitysraportti on luettavissa verkkojulkaisuna Poliisiammattikorkeakoulun sivuilla www.polamk.fi/julkaisut .