Polamkin turvallisuustyö Kosovossa jatkuu

Julkaisuajankohta 22.4.2015 9.02
Uutinen

Polamkin turvallisuustyö Kosovossa jatkuu

Poliisiammattikorkeakoulun yhteistyö Kosovossa on saanut EU:lta uutta hankerahoitusta. EU:n Twinning -hankkeessa kehitetään Kosovon turvallisuusviranomaisten koulutusta ja tutkimusta. Yhteistyössä ovat mukana Viron Turvallisuustieteiden akatemia, Rikosseuraamuslaitos ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Polamkin johtama Twinning -hanke "Further support to public safety education" on saanut rahoituksen kolmeksi vuodeksi, ja se alkaa syyskuussa 2015.

Hankkeessa suomalaiset ja virolaiset asiantuntijat kehittävät Kosovon viranomaiskoulutusta ja koulutusjärjestelmää. Tavoitteena on vahvistaa turvallisuusviranomaisten ammatillista koulutusta vastaamaan Kosovon kehittyvän yhteiskunnan tarpeisiin. Hankkeessa luodaan tehokas ja kestävä koulutusjärjestelmä, nykyaikaistetaan koulutusmenetelmiä ja vahvistetaan tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

– Kosovon turvallisuusakatemia on, kuten Kosovo itsekin, suhteellisen nuori toimija. Alueella tarvitaan runsaasti tukea, jotta turvallisuusviranomaisten toiminta voidaan järjestää tehokkaasti ja hyvän hallinnon mukaan, kertoo Polamkin rehtori Kimmo Himberg .

– Kosovo on strategisesti tärkeä alue myös EU:n ja sen jäsenvaltioiden turvallisuudelle. Polamkin kansainvälinen vaikuttamistyö on siis vahvasti perusteltua Balkanilla, vahvistaa kansainvälisten asioiden ylikomisario Peter Sund .

Mikä Twinning?

Twinning on EU:n rahoittamaa asiantuntija-apua julkisen hallinnon viranomaisille. Twinning -hankkeissa jäsenvaltioiden julkisen hallinnon viranomaiset auttavat kehittämään hakijamaiden ja naapurimaiden hallintoa ja lainsäädäntöä.

Aiempi Polamkin johtama Twinning-hanke Kosovossa päättyi maaliskuussa 2014. Siinä kehitettiin Kosovon poliisin, tullin ja muiden turvallisuusalan viranomaisten korkeakoulutusta.

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen