Polamkissa sisäisen turvallisuuden tutkimusseminaari

Julkaisuajankohta 2.10.2014 0.00
Uutinen

Turvallisuuden alan tutkijoita, asiantuntijoita, päätöksentekijöitä ja käytännön toimijoita kokoontuu 2. - 3.10. sisäisen turvallisuuden tutkimusseminaariin Poliisiammattikorkeakouluun Tampereelle.

Seminaarin ensimmäisen päivän painopisteenä on sisäministeriön hallinnonalan tutkimustoiminnan ja ajankohtaisten tutkimushankkeiden esittely.

- Tutkimusseminaarissa kuullaan muun muassa kansliapäällikkö Päivi Nergin puheenvuoro  sekä kiinnostavia hanke-esittelyitä, joiden aiheet vaihtelevat sosiaalisesta mediasta automatisoituihin rajatarkastuslaitteistoihin, kertoo Polamkin tutkimusjohtaja Vesa Muttilainen .

Seminaarin toisen päivän aiheita ovat ennakointi, ennusteet ja tulevaisuusteema. Tämän lisäksi seminaarin yhteydessä järjestetään posterinäyttely, jossa osallistujilla on mahdollisuus esitellä yksiköiden toimintaa sekä ajankohtaisia tai tulevia tutkimus- ja kehittämishankkeita.

Sisäisen turvallisuuden tutkimusseminaarin järjestävät sisäministeriön hallinnonalalla toimivat oppilaitokset: Poliisiammattikorkeakoulu, Pelastusopisto ja sen yhteydessä toimiva Kriisinhallintakeskus sekä Raja- ja merivartiokoulu. Tutkimusseminaari järjestetään nyt jo viidettä kertaa.


» Seminaarin verkkosivut

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen