Polamkissa valintakokeet

Julkaisuajankohta 27.9.2011 0.00
Uutinen

Poliisikoulutukseen kesän hakujaksolla hakeneista 365 on kutsuttu valintakokeen ensimmäiseen vaiheeseen, joka järjestetään 27. - 29.9. Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella. Poliisin perustutkinnon valintakokeen ensimmäiseen osaan kuuluu tutkintokielen koe, kirjallinen koe, kuntokoe ja psykologinen arviointi. Hakijan valintakoepäivä kestää yhteensä noin yhdeksän tuntia.

Ensimmäisessä vaiheessa menestyneet hakijat pääsevät kokeen toiseen vaiheeseen. Silloin hakijat osallistuvat ryhmätehtävään ja haastatteluun sekä psykologista arviointia täydentäviin testeihin. Valintakokeeseen kuuluu lisäksi kolmas vaihe eli perusteellinen terveystarkastus, joka sisältää huumetestin.

Kesän hakujakson hakijoista valitaan opiskelijoita suomenkieliseen perustutkintokoulutukseen. Valitut aloittavat opinnot Poliisiammattikorkeakoulussa alkuvuonna 2012.

Poliisiammattikorkeakoulu ei kuulu yhteishakuun, vaan poliisin perustutkintoon voi hakea koko vuoden ajan. Suomenkieliseen koulutukseen järjestetään vuoden aikana neljä hakujaksoa. Meneillään oleva hakujakso suomenkieliseen koulutukseen päättyy 15. marraskuuta. Ruotsinkieliseen koulutukseen järjestetään haku kerran vuodessa. Seuraava haku ruotsinkieliseen koulutukseen alkaa 16. marraskuuta.

Hakuvaatimukset ja muuta tietoa hakemisesta saa Poliisiammattikorkeakoulun verkkosivuilta www.polamk.fi/haku . Lisätietoja voi kysyä myös Polamkin valintayksiköstä puhelimitse arkisin kello 9 - 15 (p. 071 878 3700) tai sähköpostitse osoitteesta valinnat.polamk(at)poliisi.fi sekä poliisilaitoksista ja työ- ja elinkeinotoimistoista.

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen