Polamkissa valintakokeet poliisi (AMK) -tutkintoon

Julkaisuajankohta 5.8.2019 9.15
Uutinen

Psykologisia testejä, esseen kirjoittaminen, 1 500 metrin juoksu, voima- ja ketteryyskokeita - Polamkin valintakokeessa testataan hakijoita monilla eri tavoilla.

Poliisi (AMK) -tutkinnon valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään 5. - 9.8. Poliisiammattikorkeakoululla Tampereella. Kokeeseen on ilmoittautunut noin 850 hakijaa huhti-kesäkuun hakujaksolta.

Valintakokeen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu kuntokoe, kirjallinen koe ja psykologisia testejä. Valintakoepäivä kestää yhteensä lähes kymmenen tuntia.

Eniten pisteitä soveltuvuuden arvioinnista

Ensimmäisessä vaiheessa parhaiten menestyneet hakijat pääsevät kokeen toiseen vaiheeseen, joka järjestetään syys-lokakuussa 2019. Silloin hakijat osallistuvat yksilö- ja ryhmätehtävään, haastatteluun sekä soveltuvuusarviointia täydentäviin testeihin.

Eniten pisteitä valintakokeessa voi saada soveltuvuuden arvioinnista, jonka osuus loppupisteytyksessä on yhteensä 50 prosenttia. Kirjallisesta kokeesta on jaossa 30 prosenttia kokonaispisteistä, ja kuntokokeen osuus on 20 prosenttia.

Valintaprosessiin kuuluvat myös terveystarkastus, huumausainetestaus, Suojelupoliisin tekemä turvallisuusselvitys ja uimataidon todistaminen.

Hakujaksolta valitaan opiskelijat tammikuussa 2020 alkavaan koulutukseen.

Valintakokeeseen liittyvät tiedot on koottu verkkosivuilla osoitteeseen www.polamk.fi/amk/haku_ja_valinta/valintakoe . Sivuilta löytyvät muun muassa valintakokeen lukumateriaali, ohjeet ja arviointiperusteet, videot kuntokokeesta ja esimerkki kirjallisen kokeen tehtävästä.

Lisätietoa opiskelijavalinnoista: valinnat.polamk(at)poliisi.fi

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen