Poliisi jaksaa kohtuullisesti uran loppupuolellakin

Julkaisuajankohta 16.2.2012 0.00
Uutinen

Poliisiammattikorkeakoulu on julkaissut tutkimuksen, jossa selvitettiin poliisien kokemusta työkyvystään ja työssä jaksamisesta. Tutkimuksen mukaan poliisit arvioivat työkykynsä erittäin hyväksi uran alkuvuosina, ja työkyvyn koettiin pysyvän kohtuullisen hyvänä uran loppupuolelle saakka.

Tutkimus tehtiin poliisien eroamisikää pohtineen työryhmän toimeksiannosta, ja se kohdistui erityisesti ikääntyneen poliisihenkilöstön työkykyyn ja jaksamiseen. Tutkimus perustui poliisin henkilöstöbarometrin kyselyaineistoon vuosilta 2002-2010.

Poliisien arviot työkyvystään ovat parantuneet merkittävästi vuodesta 2002 vuoteen 2010. Kehityssuunta on selvä ja tilastollisesti vakaa, mutta siinä on yksi poikkeus:

- Myönteistä kehityssuuntaa ei havaita alipäällystövirassa toimivilla: etenkin vuodet 2005-2010 ovat olleet alipäällystölle muita virkaryhmiä vaikeampia. Tämä saattaa johtua poliisin hallintorakenneuudistuksesta. Sitä suunniteltiin vuosikymmenen loppupuolella, ja uusi organisaatiorakenne otettiin käyttöön vuonna 2009, kertoo raportin tehnyt erikoissuunnittelija Matti Vuorensyrjä Poliisiammattikorkeakoulusta.

Onnistunut johtaminen vähentää stressiä

Poliisit arvioivat työkykynsä kohtuullisen hyväksi uran loppuun saakka, mutta arviot kuitenkin heikkenevät iän myötä, kuten muissakin ammateissa. Poliisit kokevat työkykynsä heikkenevän jonkin verran nopeammin kuin työssäkäyvä väestö keskimäärin.

Työkyky heikkenee muuta väestöä nopeammin erityisesti miehistövirassa olevilla poliiseilla. Uran loppupuolella poliisimiehistön työkykyarviot ovat jonkin verran heikompia kuin työssä käyvän väestön arviot keskimäärin. Arviot on suhteutettu ammattien ruumiilliseen ja henkiseen vaativuuteen.

Tutkimuksessa havaittiin, että johtaminen on riippuvuussuhteessa sekä koettuun työkykyyn että työssä jaksamiseen. 

- Johtaminen liittyi selvästi stressiin, joka koettiin työn liiallisista vaatimuksista, tehtäväkuvan epäselvyyksistä ja rooliristiriidoista. Stressi taas vaikuttaa vahvasti kokemukseen työkyvystä , sanoo Matti Vuorensyrjä.

- Johtamisella on suuri merkitys työkykyyn ja työssä jaksamiseen. Oikeudenmukaisen työnjaon, työn tehokkaan järjestämisen ja selkeiden tehtävänkuvien merkitystä työkyvylle ei voi liikaa korostaa, Vuorensyrjä summaa.

Julkaisu on luettavissa verkkojulkaisuna ja tilattavissa painettuna Polamkin verkkosivuilta www.polamk.fi/julkaisut .

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen