Poliisiammattikorkeakoululla valintakokeet

Julkaisuajankohta 2.4.2008 0.00
Uutinen

250 marras - helmikuun aikana poliisin perustutkintoon hakenutta henkilöä on kutsuttu valintakokeen ensimmäiseen vaiheeseen 2. - 4.4. Poliisiammattikorkeakoululle. Hakijoista valitaan opiskelijoita suomen- ja ruotsinkielisiin perustutkintokoulutuksiin. Suomenkielisen koulutuksen valintakokeen ensimmäinen vaihe on 2. - 3.4., ja kokeeseen on kutsuttu 200 hakijaa. Ruotsinkielisen koulutuksen valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään 4.4. ja kokeeseen on kutsuttu 50 hakijaa.

Valintakokeen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu kuntokoe, kirjallinen koe, tutkintokielen koe ja osa psykologisista testeistä. Kaikkiaan hakijan valintakoepäivä kestää noin yhdeksän tuntia.

Ensimmäisessä vaiheessa menestyneet hakijat pääsevät valintakokeen toiseen vaiheeseen. Silloin vuorossa ovat ryhmätehtävä, henkilökohtainen haastattelu ja loput psykologiset testit. Valintakokeeseen kuuluu lisäksi kolmas vaihe eli perusteellinen terveystarkastus, joka sisältää huumetestin. Koulutukseen valitut aloittavat opinnot Poliisiammattikorkeakoulussa elokuussa 2008.

Poliisin perustutkintoon voi hakea koko vuoden ajan. Ruotsinkieliseen koulutukseen järjestetään haku kerran vuodessa. Meneillään oleva suomenkielinen hakujakso päättyy 15. toukokuuta.

Poliisiammattikorkeakoulun www-sivuilla kohdassa Haku perustutkintokoulutukseen on hakuvaatimukset ja muuta tietoa hakemisesta. Lisätietoja saa myös Poliisiammattikorkeakoulun valintayksiköstä puhelimitse arkisin kello 9 - 15 (p. (03) 285 0345) tai sähköpostitse osoitteesta [email protected] sekä kihlakuntien poliisilaitoksista ja työvoimatoimistoista.

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen