Poliisikoulutukseen kesän hakujaksolla noin 400 hakijaa

Julkaisuajankohta 31.8.2011 0.00
Uutinen

Hakijamäärä Poliisiammattikorkeakouluun oli kesän 2011 hakujaksolla lähes yhtä suuri kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Suomenkieliseen poliisin perustutkintoon haki touko - elokuussa 408 poliisin ammatista kiinnostunutta, kun edellisvuoden vastaavalla hakujaksolla hakijoita oli 420.

- Hakijoita on koko vuonna ollut pariin edellisvuoteen verrattuna jonkin verran vähemmän, mutta suuntaus on odotettu: vuosien 2009 ja 2010 hakijaryntäys on nyt tasoittunut, arvioi ylitarkastaja Jouko Pohjoismäki Poliisiammattikorkeakoulun valintayksiköstä. 

- Poliisikoulutukseen pyrkii edelleen erinomaisia hakijoita. Meillä on siis varaa valita koulutukseen sopivimmat kokelaat.

Valintakoe syyskuun lopussa

Kesän hakujakson hakijoille lähetetään tieto jatkoonpääsystä viikolla 35, ja valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään syyskuun lopussa. Valintakokeeseen kutsutaan 365 hakijaa.

Valintakokeen ensimmäiseen osaan kuuluu tutkintokielen koe, kirjallinen koe, kuntokoe ja psykologisia testejä. Ensimmäisessä vaiheessa menestyneet hakijat pääsevät kokeen toiseen vaiheeseen. Silloin vuorossa ovat ryhmätehtävä, henkilökohtainen haastattelu ja loput psykologiset testit. Valintakokeeseen kuuluu lisäksi kolmas vaihe eli perusteellinen terveystarkastus, joka sisältää huumetestin. Koulutukseen valitut aloittavat opinnot alkuvuodesta 2012.

Poliisiammattikorkeakoulu ei kuulu yhteishakuun, vaan poliisin perustutkintoon voi hakea koko vuoden ajan. Suomenkieliseen koulutukseen järjestetään vuoden aikana neljä hakujaksoa ja ruotsinkieliseen koulutukseen haetaan opiskelijoita kerran vuodessa. Meneillään oleva hakujakso suomenkieliseen koulutukseen päättyy 15. marraskuuta.

Tietoa poliisin perustutkintokoulutukseen hakemisesta saa Polamkin www-sivuilta kohdasta Haku oppilaitokseen , oppilaitoksen valintayksiköstä puhelimitse arkisin kello 9 - 15 (p. 071 878 3700) tai sähköpostitse osoitteesta valinnat.polamk(at)poliisi.fi sekä poliisilaitoksista ja työ- ja elinkeinotoimistoista.

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen