Poliisikoulutukseen yli 2 200 hakijaa vuonna 2014

Julkaisuajankohta 26.11.2014 0.00
Uutinen

Vuonna 2014 poliisi (AMK) -tutkintoon haki yhteensä 2 266 henkilöä. Aloituspaikkoja vuonna 2014 alkaviin koulutuksiin oli 160, eli yhtä aloituspaikkaa tavoitteli noin 14 henkilöä.

- Hakijamäärä on todella suuri. Siinä näkyy varmasti se, että nyt haettiin ensimmäistä kertaa amk-tutkintoon ja se, että haku Polamkiin oli koulutusuudistuksen takia välillä tauolla. Myös sähköinen haku on tehnyt hakemisen helpommaksi, kertoo opintoasiainpäällikkö Lotta Parjanen .

- Toisaalta olemme nyt saaneet kokea muista ammattikorkeakouluista tutun ilmiön: läheskään kaikki hakijat eivät saavu valintakokeeseen.

Poliisin koulutusrakenneuudistus tuli voimaan vuonna 2014. Uusi peruskoulutus on ammattikorkeakoulutasoinen. Poliisi (AMK) -tutkinto antaa kelpoisuuden miehistövirkoihin, esimerkiksi vanhemmaksi konstaapeliksi.

Ensimmäinen haku poliisi (AMK) -tutkintoon alkoi tammikuussa 2014, ja ensimmäiset uuden tutkinnon opiskelijat aloittivat opintonsa elokuussa. Suomenkieliseen koulutukseen on neljä hakujaksoa vuoden aikana. Ruotsinkielinen koulutus alkaa puolentoista vuoden välein.

Hakijaprofiilissa ei suurta muutosta

Poliisikoulutukseen hakijoiden profiilissa ei ole tapahtunut suurta mullistusta verrattuna aiempaan, vaikka tutkinto on muuttunut.

- Selkein muutos on se, että hakijat ovat hieman nuorempia kuin ennen. Yhä useampi hakee nyt suoraan lukiosta. Naisia oli tämän vuoden hakijoissa hieman aiempaa enemmän, noin 34 prosenttia, Lotta Parjanen sanoo.

Ruotsinkieliseen koulutukseen haki vuonna 2014 yhteensä 128 henkilöä, mikä on enemmän kuin aiempina vuosina. Koulutukseen valittiin 16 opiskelijaa.


» Tutustu poliisi (AMK) -tutkintoon ja siihen hakemiseen

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen