- Polamk
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Poliisin perustutkinnon suorittaneet antavat eettisen valan
Noin 130 poliisia kokoontuu perjantaina 4.12. Poliisiammattikorkeakoululle antamaan poliisin eettisen valan. Vala annetaan tällä kertaa myös ruotsiksi, sillä tilaisuudessa on mukana ruotsinkielisen perustutkinnon suorittaneita poliiseja. Tilaisuudessa juhlistetaan myös poliisialipäällystön ja -päällystön tutkinnoista valmistuneita.
Valan ottaa vastaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero, ja tilaisuuteen osallistuu myös sisäasiainministeri Anne Holmlund.
Valan antavat poliisit ovat valmistuneet pääosin vuoden 2009 aikana. He saapuvat juhlaan poliisilaitoksista ympäri maata, poliisin valtakunnallisista yksiköistä ja hätäkeskuksista.
Eettisen valan tarkoituksena on saada poliisit entistä selvemmin tiedostamaan ja sisäistämään ne arvot ja hyvät toimintatavat, joita poliisilta odotetaan Suomessa. Vala ei ole juridisesti sitova, mutta sen antamisella halutaan korostaa poliisina toimimisen vastuullisuutta. Eettisen valan antavat poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.
Poliisiylijohtaja antaa valatilaisuudessa yhdelle valan antajalle huomionosoituksena tinalautasen. Poliisiylijohtajan myöntämän huomionosoituksen saamisen kriteerejä ovat koulumenestys, fyysinen kunto, toveruus ja itsensä kehittäminen.
Poliisin eettinen vala järjestettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2001.
» Lisätietoa eettisestä valasta poliisin www-sivuilla
» Sisäasiainministeriön tiedote tilaisuudesta
» Poliisiylijohdon tiedote tilaisuudesta