- Polamk
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Poliisin perustutkintoon 100 aloituspaikkaa vuonna 2012
Uusia poliiseja valmistuu muutaman vuoden kuluttua aiempaa vähemmän, sillä vuonna 2012 poliisin perustutkintoa suorittamaan otetaan 100 opiskelijaa. Aloituspaikkamäärästä sovittiin 17.11. Poliisiammattikorkeakoulun ja Poliisihallituksen välisessä tulosneuvottelussa. Luku vahvistetaan poliittisella tasolla vielä myöhemmin.
- Poliisiammattikorkeakouluun opiskelijoiksi otettavien lukumäärä vahvistetaan vuosittain ja se suhteutetaan aina poliisihenkilöstön eläke- ja muuhun poistumaan. Päätöksen taustalla on myös poliisin kokonaisrahoituskehys, kertoo rehtori Kimmo Himberg.
- Poliisissa on vahva pyrkimys pitää työttömyys alhaisena. Uskon, että tämä jää tilapäiseksi notkahdukseksi ja että parin vuoden kuluttua pääsemme taas normaalitilanteeseen. Tänä vuonna aloituspaikkoja on 240, ja viime vuonna niitä oli 384.
Aloituspaikkojen vähentämisen vaikutukset näkyvät kentällä vasta viiveellä, sillä nyt koulutuksen aloittavat kokelaat valmistuvat poliiseiksi noin kahden ja puolen vuoden kuluttua.
Aloituspaikoista osa ruotsinkieliseen koulutukseen
Poliisin perustutkintoon voi jatkossakin hakea koko vuoden ajan. Poliisiammattikorkeakoulussa on nykyisen järjestelmän aikana alkanut pääsääntöisesti joka kuudes viikko uusi perustutkintokoulutuskurssi, mutta ensi vuonna uusia poliisikokelaita otetaan oppilaitokseen vain neljä kertaa.
Ruotsinkielisessä koulutuksessa aloittaa vuosittain yksi opiskelijaryhmä. Sadasta aloituspaikasta 20 varataan ruotsinkieliseen koulutukseen.
- Aloituspaikkojen väheneminen vaikuttaa tietenkin oppilaitoksen arkeen. Muutos ei kuitenkaan tyhjennä taloa, sillä aiemmin tutkintokoulutuksen aloittaneet ja täydennyskoulutukseen osallistuvat työllistävät henkilökuntaamme, kuten ennenkin. Myös opetuksen suunnittelu ja kehittäminen on jatkuvaa, sanoo rehtori Kimmo Himberg.