Poliisin voimankäytöstä seurataan määrän lisäksi syitä ja seurauksia

Kuinka usein ja millaisissa tilanteissa poliisi joutuu käyttämään voimankeinoja? Poliisiammattikorkeakoulussa on Poliisihallituksen toimeksiannosta kehitetty valtakunnallinen voimankäytön seurantajärjestelmä. Voimankäyttöä seurataan ja valvotaan järjestelmällisesti, ja tietoa käytetään muun muassa koulutuksen kehittämiseen. Seurannan perusteella poliisi käyttää voimakeinoja maltillisesti.

Poliisilla on yli miljoona tehtävää vuosittain. Tavallisimmin suomalainen kohtaa poliisin jonkin lupa-asian yhteydessä (28 prosenttia) tai liikennevalvonnan tai -onnettomuuden yhteydessä (15 prosenttia). Joskus poliisi joutuu käyttämään fyysistä voimaa tai erilaisia apuvälineitä esimerkiksi henkilön kiinniottamiseksi. Vuonna 2015 poliisi teki vajaat satatuhatta (97 566 kpl) kiinniottoa. Voimakeinoja käytettiin keskimäärin kahdessa kiinniotossa sadasta.

Jokaisesta voimakeinojen käytöstä tehdään merkintä hätäkeskustietojärjestelmään. Merkintä ei kuitenkaan anna laadullista tietoa esimerkiksi voimankäyttötilanteen syistä ja seurauksista. Kattavan voimankäyttöä koskevan tilastotiedon saamiseksi Poliisiammattikorkeakoulussa toteutettiin syksyllä 2015 selvityshanke . Hankkeen tuloksena luotiin uusi, valtakunnallinen tiedonkeruujärjestelmä poliisilaitosten, Polamkin ja Poliisihallituksen käyttöön.

– Tiedon kerääminen voimankäyttötilanteista on merkittävää poliisin oman koulutuksen ja ohjeistuksen kannalta, mutta myös yhteiskunnallisesti. Poliisin arvovalta ja kansalaisten luottamus ansaitaan jokapäiväisellä ammattitaitoisella toiminnalla, ja sen on oltava avointa ja läpinäkyvää, sanoo selvityshankkeen tehnyt komisario Henri Rikander .

Valtakunnallista seurantaa on toteutettu uudella järjestelmällä päivittäin vuoden 2016 alusta alkaen. Tietoa kertyy poliisilaitoksittain ja valtakunnallisesti. Ensimmäiset analyysit aineistosta saadaan keväällä 2017.

Seuranta poikkeuksellisen kattavaa

Aiemmin suoritteet lueteltiin radiolla tai kenttätoimintajärjestelmällä hätäkeskukseen, missä ne kirjattiin. Erilaiset kirjaamisvirheet ovat voineet vääristää tilastoja merkittävästikin. Selvityshankkeessa raportoinnin epäkohdat etsittiin ja niitä korjattiin. Esimerkiksi datan analysointivaihetta varten poliisilaitokset saivat käyttöönsä yhdenmukaiset raportointimallit.

– Voimankäytön ja sen seurausten arvioiminen edellyttää, että tietoa kerätään aktiivisesti ja tilastoidaan luotettavasti. Kirjauksia tekevän poliisimiehen rooli on kriittinen, ja siksi järjestelmä luotiin tiiviissä yhteistyössä poliisilaitosten kanssa, Henri Rikander toteaa.

Seurantajärjestelmän tuottama aineisto antaa keinoja analysoida poliisin voimankäyttötilanteita ja kehittää voimankäytön koulutusta.

– Tällaisen systemaattisen aineiston kerääminen ja hyödyntäminen on poikkeuksellista pohjoismaisittainkin, Rikander sanoo.

Voimankäyttö Suomessa maltillista

Poliisin voimakeinoja voivat olla fyysinen voimankäyttö (esimerkiksi maahanvienti) tai erilaisilla voimankäyttövälineillä (mm. etälamautin, poliisikoira) tehdyt toimenpiteet. Äärimmäisenä voimankäyttövälineenä on ampuma-ase.

Seurannan perusteella poliisin voimankäyttö on Suomessa maltillista.

– Voimankäytön vertailu kansainvälisesti on vaikeaa, koska voimakeinojen luokittelussa ja seurannassa on suuria eroja. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa ei kerätä Suomen seurantaa vastaavia tietoja, Henri Rikander kertoo.

– Yhdysvaltojen Seattlessa kerätyssä aineistoissa poliisi käytti voimakeinoja keskimäärin 2,4 kiinniottotapauksessa sadasta. Suomessa luku on voimankäyttöselvitysten perusteella 1,7. Yhdysvaltoihin vertaaminen on kuitenkin monessa mielessä hankalaa, koska voiman- ja erityisesti aseenkäyttö on siellä hyvin erilaista kuin Suomessa, Rikander huomauttaa.

Suomessa aseenkäytön ohjeistaminen on muuttunut vuosien aikana. Ohjeistuksiin alettiin kiinnittää huomiota vuoden 1986 Mikkelin panttivankidraaman jälkeen, ja aseenkäyttö onkin pidemmällä aikavälillä vähentynyt rajusti. Esimerkiksi vuosina 1982–86 poliisi ampui yli 550 varoituslaukausta ja 155 kohtilaukausta.

Poliisin aseenkäyttöä on tilastoitu vuodesta 2003 lähtien. Aseenkäytöksi lasketaan sekä aseella uhkaaminen että laukaukset. Vuosina 2003–2013 aseenkäyttötilanteita oli yhteensä 385 ja laukauksia ammuttiin 122. Vuositasolla aseenkäyttötilanteiden määrä on vaihdellut 26:sta 44:ään.

Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana poliisin ampumaan luotiin on menehtynyt seitsemän henkilöä. Viimeisin tapaus oli 2.10.2016.

Poliisi joutuu usein väkivallan kohteeksi työssään

Voimankäyttöselvitykset antavat tietoa myös poliisin työturvallisuudesta: paljonko ja millaista väkivaltaa poliisiin kohdistuu.

Tuula Leinon vuonna 2013 valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan lähes puolet poliiseista joutuu työssään fyysisen väkivallan kohteeksi kuukausittain. Jos uhkaukset ja solvaukset lasketaan mukaan, väkivaltaista käytöstä kohtaa kaksi kolmesta poliisista kuukausittain.

– Poliisiin kohdistuva väkivalta on monimuotoistunut. Keinoja on puremisesta yliajamiseen. Voimankäyttöselvitysten mukaan 25 prosentissa tilanteista asiakas oli varustautunut teräaseella, aseella tai muulla välineellä, Rikander kertoo.

Poliisin kuolema työtehtävällä on Suomessa harvinaista. Viimeisin tapaus on kuitenkin tältä vuodelta, kun poliisimies kuoli kesäkuussa Vihdissä ampujan luoteihin.

Voimankäyttöselvityshankkeen loppuraportti on luettavissa Polamkin verkkosivuilla polamk.fi/julkaisut .

Polamkin tutkimus- ja kehittämisprojekteihin voi tutustua verkkosivujen projektihaussa .