Tutkimus valottaa yhteistyön merkitystä rajaturvallisuudelle

Julkaisuajankohta 22.4.2008 0.00
Uutinen

Poliisiammattikorkeakoulun ja Raja- ja merivartiokoulun huhtikuussa julkaisema tutkimus Samalla puolella - eri puolilla rajaa avaa uuden näkökulman Suomen ja Venäjän rajaturvallisuuteen.

Suomen poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tekemän yhteistyön lisäksi tutkimus käsittelee yhteistyötä Suomen ja Venäjän viranomaisten välillä. Tutkimuksessa käydään ensimmäistä kertaa läpi Suomen poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen sekä Venäjän miliisin, rajavartiopalvelun ja tullin tehtävät. Samalla kysytään, miten viranomaisten yhteistyö toimii rajan yli tehtävässä rikostiedustelussa, esitutkinnassa ja rikosten torjunnassa.

Suomalaisiin ja venäläisiin asiakirjoihin ja haastatteluihin perustuva tutkimus osoittaa, miten sisäinen turvallisuus ja rajan yli tehtävä viranomaisyhteistyö liittyvät toisiinsa ja miksi yhteistyön kehittäminen on välttämätöntä. Haasteina Suomen ja Venäjän viranomaisyhteistyössä ovat tutkimuksen mukaan paitsi toisen maan vaihteleva tuntemus, myös mielikuva siitä, että sisäisen turvallisuuden asiat tulee hoitaa itsenäisesti.

Lisätietoa julkaisusta saa Poliisiammattikorkeakoulun www-sivuilta kohdasta Julkaisut .

Poliisiammattikorkeakoulu Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen