Viranomaiset esittelevät uramahdollisuuksia yhteiskiertueella Lapissa

Julkaisuajankohta 7.12.2022 14.59
Uutinen

Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos kiertävät joulukuussa Lapissa kertomassa alojensa opiskelu- ja uramahdollisuuksista. Kampanjalla halutaan herätellä pohjoissuomalaisten nuorten kiinnostusta turvallisuusviranomaisten työhön.

Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen henkilöstöä ja opiskelijoita voi tavata Tunturi-Lapissa 12.–15.12.2022, kun viranomaisten yhteinen rekrytointikampanja kiertää alueen kouluja ja oppilaitoksia.

Kierros alkaa Ivalon alueelta ja etenee viikon aikana Inariin ja Utsjoelle.

– Kerromme työstämme ja alojemme koulutusmahdollisuuksista alueen nuorille, jotka ovat jatko-opintojen ja ammatinvalinnan kynnyksellä. Turvallisuusviranomaiset tarvitsevat tulevaisuudessakin työntekijöitä eri puolille maata, ja esimerkiksi saamelaiskielten osaajille on kova tarve, kertoo Poliisiammattikorkeakoulun opintoasiainpäällikkö, ylikomisario Jyrki Haapala.

– Tullilla on Lapissa useita pieniä toimipaikkoja Ruotsin, Norjan ja Venäjän rajoilla, joissa palvelemme asiakkaita päivittäin. Meille on tärkeää, että tulliasioiden hoitaminen olisi kaikille mahdollisimman sujuvaa. Siksi tarvitsemme myös tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä monista eri taustoista, Tullin rekrytointiasiantuntija Susanna Teppola kertoo.

Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen eli PTR-viranomaisten kampanjan tarkoituksena on myös tehdä viranomaisten yhteistyötä ja tehtäviä tutummaksi asukkaille.

– Suunnitelmissa on vastaavanlainen kierros myös muualle Lapin alueelle.

Inari Lapin poliisilaitos Poliisiammattikorkeakoulu Poliisikoulutus Utsjoki