Vuosi opintoja takana, poliisityön haasteet edessä

Talvi on jälleen saapunut Tampereelle. Ilma on kylmennyt ja maa on saanut valkoisen peitteen, joka tosin on ehtinyt jo sulaa poiskin. Koulupäivän jälkeen kotiin kulkiessa katuvalojen loisteessa leijailevat lumihiutaleet toivat mieleeni tammikuisen aamun, jolloin odotin Poliisiammattikorkeakoulun pääoven edessä lumisateessa ensimmäisen koulupäiväni alkua. Muistan, kuinka silloin tunsin olevani jonkin suuren ja tärkeän edessä. Tuosta hetkestä on nyt lähes vuosi aikaa. Kerron nyt muutamista ajatuksista, joita mieleeni on noussut viime aikoina.

Kuten varmasti hyvin monella opiskelutoverillani, myös minulla suurin syy pyrkiä poliisiksi on halu auttaa ihmisiä. Kokeneille poliiseille tämä saattaa kuulostaa naiivilta toiveajattelulta: Eihän poliisi voi loppujen lopuksi auttaa yksittäistä ihmistä kovinkaan paljoa. Näen kuitenkin, että vaikka poliisi kykenisikin auttamaan ihmistä vain hetkellisesti, voi poliisin rooli apua tarvitsevan ihmisen elämässä olla ratkaisevan suuri.

Poliisi voi auttaa ihmistä tavalla, johon kukaan muu viranomainen ei kykene. Esimerkiksi akuutissa lähisuhdeväkivaltatilanteessa olevalle poliisi voi olla ainoa todellinen avuntarjoaja. Poliisilla on myös tärkeä rooli eräänlaisena portinvartijana: poliisin saama ensikontakti ja havainto ihmisen avuntarpeesta auttaa ihmisen saamisessa muidenkin auttavien tahojen piiriin. Haluan ajatella, että vaikka en ihmisen hyväksi kohtaamistilanteessa kykenisikään tekemään paljoa, on pienilläkin teoilla mahdollisuus suureen muutokseen: Avun piiriin ohjaaminen tai vaikkapa vain ihmisen murheiden kuunteleminen voi parhaassa tapauksessa pelastaa ihmishengen.

Vuoden opiskelun aikana on toisaalta kirkastunut myös poliisin toimintamahdollisuuksien rajallisuus. Kaikkia ei voi auttaa, vaikka tahtoa siihen olisikin. Ajattelen, että tämän ymmärtäminen on tärkeää myöhemmin työelämässä jaksamisen kannalta. Usein silloin, kun paikalle tarvitaan poliisia, on sattunut jotakin ikävää. Siksi poliisityötä tehtäessä kuva yhteiskunnasta voi työvuosien aikana muuttua synkäksi ja kyyniseksi. Kaikkien ihmisten hyväntahtoisuuteen uskomisen ja kyynistymisen väliltä on löydettävä tasapaino, jossa poliisin tehtävien toteuttaminen onnistuu ilman oman ihmisyyden ja mielen kappaleiksi repeytymistä.

Koen, että koska poliisi päivittäisessä työssään joutuu tekemisiin moninaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ja ongelmien kanssa, on poliisina hyödyllistä seurata uutisten kautta ympäröivän yhteiskunnan kulkua. Poliisi ei voi tehdä työtään yhteiskunnasta irrallisena osana. Kenttävuorossa vastaan tulevaan uuteen asiaan on helpompi suhtautua järkevästi, kun on aiemmin lukenut ilmiön taustoista vaikkapa sanomalehdestä. Yleissivistys auttaa myös ymmärtämään ympäröivää yhteiskuntaa ja välttämään mustavalkoista ajattelua sekä aiemmin mainitsemaani kyynistymistä.

Yhteiskunnallista keskustelua ja uutisia seuratessa tulee joskus olo, että ihmiskunta kulkee kohti alamäkeä, ja poliisi kokee tuon mäenlaskun vaikutukset varmasti. Maailmassa on kuitenkin paljon hyvää ja kaunista, ja yhteiskunta porskuttaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Ystävien kanssa vietetty vapaa-aika ja harrastukset vievätkin omalla kohdallani ajatukset hyvin pois kouluun ja poliisiuuteen liittyvistä asioista.

Vapaa-aikaa onkin pian luvassa, sillä kun vuosi lähenee loppuaan, lähestyy myös poliisiopiskelijoiden joululoma. Vaikka osa lomastani kuluukin työnteossa, on minulla myös aikaa rauhoittua viettämään aikaa läheisteni kanssa, nukkua ilman aamuista herätyskellon ääntä ja lukea kirjoja. Tuleva joululoma on todennäköisesti viimeinen useamman viikon lomamme poliisiopiskelijoina, sillä kevätlukukauden jälkeen edessä odottaa kymmenen kuukauden mittainen harjoittelujakso poliisilaitoksilla.

Herättikö tämä sinussa kysymyksiä? Haluaisitko kysyä jotakin poliisikoulutukseen liittyen? Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected].

Juhani