Kouluun hakemisesta lähtien on ollut selvää, että mikäli opiskelupaikka minulle suodaan, en voi muuttaa Tampereelle perhesyistä johtuen ja sitoudun matkustamiseen. Nyt ensimmäinen vuosi alkaa olemaan taputeltu, ja en voi väittää, etteikö olisi ollut ajoittain kuormittavakin vuosi. Jo se, että hyppää mukavuusalueelta epämukavuusalueelle, on uuvuttavaa. Jatkuva uuden oppiminen väsyttää pääkoppaa, ja tiedon määrä ylittää oman kapasiteetin toistuvasti. Vaikka fyysisesti elämä on passiivisempaa kuin ennen opiskelua ja yöunet ovat pääosin vähintäänkin riittävät, elleivät jopa ruuhkavuosia eläväksi äidiksi hävettävänkin hyvät, niin väsymystä on ollut ilmassa. On mennyt aikaa, ennen kuin on yksinkertaisesti tottunut uudenlaiseen elämään, mutta koen, että selvää sopeutumista on tapahtunut kevään aikana!
Lähiopintojen määrä on viime aikoina lisääntynyt, mikä on lisännyt luonnollisesti myös matkustelun määrää. Koulumatkat käytän toisinaan luentotallenteiden kuuntelemiseen, ja näin ollen opintoihin löytyy aikaa silloinkin, kun tuntuu, ettei sitä muuten löytyisi. Omalle kohdalleni etäopetus sopii hyvin välimatkankin takia, mutta lähiopetuksessa on puolensa. Lähiopetuksena opetuksen sisäistää paremmin, kun näkee opettajan ja kuulee opetuksen livenä. Luokkamme sisältää erilaisia ja mahtavia persoonia erilaisine taustoineen, ja se on rikkautta, kun jokainen tuo jotain erilaista mukanaan. Olen saanut satunnaisesti yöpyä luokkakavereideni luona, ja tästä olen kovin kiitollinen. Jokaisella on paikkansa ryhmässä, myös meillä, jotka emme perinteistä opiskelijaelämää vietäkään.
Mieheni on sitoutunut arjen pyörittämiseen isovanhempien avustuksella, ja tämä on kultaakin kalliimpaa. Kalenteri on pari viikkoa etukäteen hyvin suunniteltu pakollisilta osin ja mahdolliset lastenhoidot järjestelty. Kun pääpiirteittäin ajanhallinta on hoidossa, niin on helpompaa keskittyä tekemiseen, niin opinnoissa kuin vapaa-ajalla. Kun kotona seisoo vahva tuki, turva ja olkapää, se antaa ensiarvoisen tärkeän perustuksen opiskeluun, kun on ruuhkavuosista hypännyt itsekkäästi opiskelemaan itseään varten. En voi väittää, etteikö opiskelijaelämä lapsettomana ollut paljon helpompaa, varsinkin kun koulu sijaitsi asuinpaikkakunnalla eikä tarvinnut matkusteluun käyttää huomattavan paljon aikaa.
Tämä uudenlaisen elämäntilanteen hallinta edellyttää hyvän ajanhallinnan lisäksi hyvää itsetuntemusta ja omien rajojen sekä ennen kaikkea arvojen tunnistamista. Vaikka kerroin, että opiskelu matkoineen on väsyttävää, tämä on silti myös mukavaa. Mukavuus on kai lopputulema arvojen mukaisesta elämästä. Olen menossa kohti unelma-ammattia, mikä motivoi joka hetki. Mutta pelkästään lopputulemaa ei voi ajatella, vaan on osattava nauttia tästä matkasta, ihan niistä pienistäkin hetkistä. Perhe-elämä on kuitenkin elämässäni ykkössijalla, ja onnistuneen aikatauluttamisen myötä voin olla kotona ja olen pystynyt viikonloput olemaan ilman koulutehtäviä. Viikonloppuisin täysi irtiotto kouluasioista ja heittäytyminen lasten leikkeihin lataa akkujani, ja olen vastaanottavaisempi taas seuraavalla kouluviikolla uuden oppimiselle.
Kesälomaa kohti, toista opintovuotta uteliaana odottaen.
Niina
[email protected]
