Murupolku

Blogit

Blogit

Ennen kuin voi johtaa muita, on osattava johtaa itseään

Polamk_Avauksia Laura Naumanen Julkaisupäivä 22.11.2018 14.10 Blogit

Valmistuin Poliisiammattikorkeakoulun YAMK-tutkinnosta vuonna 2017, ja tutkin opinnäytetyössäni poliisin tutkinnanjohtajien itsensä johtamista ja ajanhallintaa. Kenties tärkein esille noussut havainto oli, että päällystön työaikaa näyttäisi kuluvan melko paljon sellaisiin asioihin, jotka eivät välttämättä ole työn ydintehtävien kannalta olennaisimpia.

Päällystön haastatteluista heijastui vahvasti nykypäivän asiantuntijatyössä yhä yleistyvä nopean reagoinnin ja jatkuvan tavoitettavuuden olettama sekä halu ja tarve olla jatkuvasti tavoitettavissa sähköpostitse, pikaviestimillä ja puhelimella. Myös jatkuvia keskeytyksiä ja häiriöitä siedetään, ja niitä pidetään lähes kyseenalaistamatta osana arkirutiinia. Tulokset eivät sinänsä olleet yllättäviä, sillä sähköpostitulva, jatkuvat häiriöt ja keskeytykset, viestien ja ärsykkeiden sarjatuli, päällekkäiset työtehtävät, turhat palaverit ja töiden lipsuminen vapaa-ajalle ovat monelle asiantuntija- ja esimiestyössä arkipäivää.

Julkisen johtamisen toimintaympäristö on yhä monimutkaisempi ja työntekijän on osattava toimia organisaatiossa, joka on hajautunut, ristiriitainen ja nopeasti muuttuva. Monitulkintaisuudesta on pystyttävä jäsentämään selkeitä kokonaisuuksia. Oman toimintakyvyn säilyttäminen näissä olosuhteissa on ensiarvoisen tärkeää, ja siksi myös itsensä johtaminen ja ajanhallinta keskeisinä taitoina korostuvat.

Tunne omat vahvuutesi, kyseenalaista asenteitasi

On inhimillistä, että erehdymme arvioimaan tiettyjen asioiden kiireellisyyttä ja tärkeyttä virheellisesti. Kiireellisten asioiden hoitaminen tuottaa pienen aikaansaamisen tunteen ja lisäksi ne ovat usein miellyttäviä ja helppohoitoisia, mutta harvoin lainkaan tärkeitä. Tarkemmin katsottuna monet muilta henkilöiltä lähtöisin olevat tehtävät, kuten esimerkiksi sähköpostiviestit, eivät usein tosiasiassa auta meitä itseämme saavuttamaan olennaisia tavoitteitamme, vaan ensisijaisesti palvelevat viestin lähettäjää ja pyynnön esittäjää. Sähköpostilaatikosta saattaakin huomaamatta muodostua päättymätön tehtävälista, johon kuka tahansa pystyy lisäämään mitä tahansa.

Itseään menestyksekkäästi johtava henkilö tuntee omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa, kohdistaa itseensä jatkuvaa ohjausta ja osaa kyseenalaistaa omia asenteitaan ja uskomuksiaan. Hyvä itsensä johtaja myös organisoi ja hoitaa tehtävät tasapainoisesti selkeiden prioriteettien mukaan.

Erityisen olennaista on pystyä erottamaan tärkeät, suunnittelua, ennakointia, torjuntaa, valmistelua, ylläpitoa ja järjestämistä sisältävät tehtävät vähemmän tärkeistä puuhista eli suunnata eniten voimavaroja tehtäviin, jotka eivät ole kiireellisiä, mutta sitäkin tärkeämpiä.

Itsensä johtamista ja ajanhallinta-ajattelua kehitettävä

Asioiden tärkeys on suorassa yhteydessä työn tuloksiin, sillä jos jokin asia on oikeasti tärkeä, on sillä yhteys perustehtäväämme, arvoihimme tai päällimmäisiin tavoitteisiimme. Tärkeät asiat vaativat aloitteellisuutta, ja niitä hoitaakseen on tartuttava toimeen sekä vaikutettava asioihin. Jos emme ole selvittäneet itsellemme sitä, mikä on tärkeää ja minkälaisia tuloksia haluamme, ajaudumme helposti ainoastaan reagoimaan kiireellisiin asioihin.

Opinnäytetyöni tulosten valossa itsensä johtamisen ja ajanhallinnan teemojen kehittämiselle näyttäisi olevan poliisihallinnossa tarvetta. Itsensä johtaminen tulisi nähdä tärkeänä osana poliisin johtamisjärjestelmää, ja ajanhallinta-ajattelua tulisi uudistaa vastaamaan paremmin nykypäivän työelämän vaatimuksia.

Itsensä johtamisen on sanottu olevan kaiken johtamisen ytimessä ja on perusteltua kysyä, voiko johtaa muita, jos ei ensin osaa johtaa itseään.

Laura Naumanen

Laura Naumanen työskentelee Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen valvonta- ja hälytystoimintasektorilla komisariona, yleisjohtajana ja kenttävalvontaryhmän tutkinnanjohtajana. Naumanen on valmistunut poliisiksi vuonna 2009, opiskellut kriminologiaa Lontoossa sekä suorittanut poliisi (YAMK) -tutkinnon.

Twitter: @LaraNaumanen