Murupolku

Blogit

Isokaan karhu ei syö piikkisikaa!

Polamk_Avauksia Jyri Raitasalo Julkaisupäivä 28.1.2019 14.11 Blogit

Suomen puolustuksen peruslogiikka ei muuttunut merkittävästi kylmän sodan päättyessä. Oman puolustuskyvyn turvaaminen sotilaallisten uhkien ennaltaehkäisemiseksi ja tarvittaessa niiden torjumiseksi on säilynyt suomalaisen puolustuspolitiikan ytimessä.

Toisaalta, monet muut länsimaat erityisesti Euroopassa ovat siirtäneet oman alueen puolustuksen viimeisten 30 vuoden kuluessa taustalle. Näiden maiden sotilaallisen toiminnan fokus on siirtynyt pääosin Euroopan ulkopuolelle kriisinhallinnan, vakausoperaatioiden, humanitaaristen operaatioiden, terrorismin sotilaallisen torjunnan ja vastakumouksellisen sodankäynnin muodoissa. Siinä, missä oman alueen puolustaminen on hallinnut suomalaista puolustusnäkökulmaa, sodat oman alueen ulkopuolella – muun muassa Bosniassa, Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa ja Libyassa – ovat hallinneet monen länsimaan näkökulmaa puolustukseen ja asevoiman käyttöön. Ns. ”uusien uhkien” sotilaallinen torjunta on lisännyt länsimaiden asevoiman käyttöä Euroopan ulkopuolella viimeisten vuosikymmenten aikana.

Suurvaltapolitiikka ja sotilaalliset vastakkainasettelut ovat palanneet maailmanpolitiikkaan – niin Euroopassa kuin Aasiassakin. Kiinan sotilaallisen voiman nousu ja sen kovenevat otteet (esimerkiksi saarikiistat) huolestuttavat monia. Venäjän toteuttama Krimin niemimaan valtaaminen sekä sen Itä-Ukrainassa käynnistämä sotilaallinen kriisi ovat olleet yllätys monelle länsimaalle. Valtaosa eurooppalaisista valtioista ei ole varautunut sotilaalliseen kriisiin omalla alueellaan kovinkaan hyvin. Sotilaallisen puolustuksen osalta pääosassa Eurooppaa on lunastettu ”rauhanosinkoa” ja tukeuduttu Yhdysvaltojen tuottamiin turvatakuisiin viimeisten vuosikymmenten ajan. Perinteinen puolustuskyky Euroopassa on pahasti näivettynyt. Suomi on yksi harvoista poikkeuksista.

Länsimaissa puolustuskeskustelussa on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota uusiin käsitteisiin, joilla on vain hatara yhteys itse sodankäyntiin. Informaatiosota, kybersota, mediasota, poliittinen sodankäynti ja vaikkapa hybridisota ovat kaikki käsitteitä, joita pyöritetään mediassa jatkuvasti. Uudeksi länsimaiseksi totuudeksi sodan luonteesta on parhaillaan muodostumassa näiden edellä mainittujen käsitteiden ensisijaisuus. Esimerkiksi Pohjois-Korean kyberhyökkäykset, Kiinan teollisuusvakoilu ja Venäjän informaatiosodankäynti yhdessä vaaleihin vaikuttamisen kanssa on nähty uusina sodankäynnin muotoina. Monelta on päässyt viimeisten vuosikymmenten aikana unohtumaan, että vakoilu, propaganda, kiristys, uhkaaminen, valheellinen vakuuttelu, houkuttelu ja lahjonta ovat varsin perinteisiä kansainvälisen politiikan toimintamuotoja. Niillä kaikilla on vuosituhantinen historiansa. Ne eivät kadonneet kansainvälisen politiikan työkalupakeista kylmän sodan päätyttyä – vaikka ne saattoivat kadota hetkellisesti länsimaisesta turvallisuuskäsityksestä.

Suomen puolustuksen kehittämisen perusteet ovat tänään selkeämmät kuin vuosikymmeniin. Turvallisuusympäristön kaoottisuus tai ennalta-arvaamattomuus ilmenee vain vähäisessä määrin maamme sotilaallisen puolustuksen kehittämisessä. Suomi tarvitsee jatkossakin omaa ”kovaa” puolustuskykyä ensisijaisesti maahan kohdistuvien sotilaallisten uhkien ennaltaehkäisemiseksi – ja tarvittaessa maahan kohdistuvan hyökkäyksen torjumiseksi. Puolustuksen kehittämisen pitkän aikavälin logiikka pätee Suomen lisäksi myös muihin valtioihin, jotka ylläpitävät sotilaallista voimaa. Uudet mullistuksellisetkaan teknologiat eivät tule nopeasti käyttöön laajassa mittakaavassa. Lisäksi ase-vasta-ase kilpailu pitää huolen siitä – myös tulevaisuudessa – ettei yksikään teknologinen innovaatio aseta yhtä toimijaa muiden edelle pitkäksi aikaa. Ja viimeiseksi: Suomen ei tarvitse rakentaa aukotonta puolustusta maan ja kansalaisten turvaamiseksi. Puolustuksen alalla meille riittää se, että olemme riittävän inhottava vastustaja sille, joka saattaisi valmistella sotilasoperaatiota maatamme vastaan. Isokaan karhu ei syö piikkisikaa!

Kirjoituksessa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

Jyri Raitasalo

Everstiluutnantti, VTT Jyri Raitasalo toimii yleisen sotataidon sotilasprofessorina Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän on toiminut aiemmin mm. vanhempana osastoesiupseerina (strateginen suunnittelu) Puolustusministeriössä, Helsingin Ilmatorjuntarykmentin komentajana Panssariprikaatissa sekä puolustusvoimain komentajan adjutanttina Pääesikunnassa. Hän on Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian jäsen.