Tuntuu, että ne hetket olivat aivan juuri, jolloin itse luin malttamattomana poliisiopiskelijoiden blogipäivityksiä etsiessäni tietoa opiskelijoiden arjesta poliisiopintojen parissa. Noista hetkistä on kuitenkin kulunut jo reilusti yli puoli vuotta.
Opinnot ovat tempaisseet nuoren miehen niin rajusti mukaansa, että aika on suorastaan kiitänyt siitä hetkestä lähtien, kun tammikuussa 2018 astelin tulevan opinahjoni pääovista sisälle. On vaikea käsittää, että vietän tällä hetkellä ensimmäistä kesälomaani Poliisiammattikorkeakoulusta sekä kirjoitan tekstiä juuri siihen samaiseen poliisiopiskelijoiden blogiin, jota olen itse lukenut samalla unelmoiden poliisin urasta.
Mutta miten tällainen maalaisjuntti Etelä-Pohjanmaalta on päätynyt opiskelemaan Poliisiammattikorkeakouluun ja kaiken lisäksi vielä kirjoittamaan blogia?
Alle kouluikäisenä olen sukulaisteni kertoman mukaan ilmoittanut, että isona minusta tulee äiti tai Turtles (= teini-ikäinen mutanttininjakilpikonna). Nämä tulevaisuuden vaihtoehdot minulta kuitenkin lytättiin, joten aloin jo nuorella iällä haaveilla poliisin ammatista. Kahdeksannella luokalla tein lopullisen päätöksen siitä, että haluan tulevaisuudessa päästä työskentelemään poliisina. Suuntasin yläasteen jälkeen opiskelemaan ammattikouluun turvallisuusalan perustutkintoa, koska silloin lapsenmielisesti ajattelin, että se olisi paras mahdollinen toisen asteen tutkintopohja poliisikoulua ajatellen. Ammattikoulun jälkeen työskentelin vartijan ja järjestyksenvalvojan työtehtävissä sekä suoritin varusmiespalveluksessa sotilaspoliisialiupseerikurssin.
Luulin hankkineeni parhaan mahdollisen työ- ja opiskelukokemuksen Poliisiammattikorkeakoulua varten, joten noin vuosi varusmiespalveluksen jälkeen marssin itsevarmuutta huokuen ensimmäistä kertaa valintakokeisiin. Itsevarmalle nuorelle urokselle oli kuitenkin valintakokeissa tarjolla shokkihoitoa ja kylmää kyytiä - peruskoulussa äidinkielen tunneilla hankittu kokemus tuolilla keikkumisesta ja tyttöjen naurattamisesta ei tuottanut tulosta esseen kirjoittamisen suhteen. Penkkipunnerruksen ja hauiskäännön treenaaminen eivät myöskään auttaneet saavuttamaan suurta pistesaalista juoksutestissä. Haaveeni poliisikoulusta tyssäsi näin jo pääsykokeiden ensimmäiseen vaiheeseen.
Pettymys oli järjettömän suuri. Toiseen hakukertaan piti keräillä itseluottamuksen rippeitä ja ponnistella uskaltautumaan testeihin uudelleen, sillä samankaltaista toista pettymystä ei heti perään moni mies kestä. Opiskelin yli vuoden toisessa ammattikorkeakoulussa ja työskentelin koulun ohella lastensuojelulaitoksessa, kunnes hain toistamiseen Poliisiammattikorkeakouluun. Tällä kertaa ponnistelut sekä nöyrempi asenne valintakokeissa palkittiin ja tulin valituksi.
Ovatko opinnot Poliisiammattikorkeakoulussa sitten vastanneet odotuksiani ja mielikuviani? Puolen vuoden opiskelun perusteella koulun opinnot ovat pääosin vastanneet odotuksia, mutta myös yllättäviä asioita on tullut vastaan. Odotin, että jo opintojen alkupuoli sisältäisi poliisiautolla pillit ulvoen ajamista sekä kaikenlaisten poliisityöhön kuuluvien temppujen harjoittelemista. Näin ei kuitenkaan ollut - ja hyvä niin. Ilman luentojen ja ryhmätöiden avulla hankittua vankkaa tietoa ja ymmärrystä esimerkiksi lakipykälistä ja yleisesti Suomen oikeusjärjestelmän toiminnasta olisi mahdotonta kyetä harjoittelemaan käytännössä mainitsemiani poliisityön temppuja.
Kirjoittamis- ja esiintymistaidon kehittäminen on myös ollut isossa osassa opinnoissa ja aivan syystäkin. Olen joutunut tunnustamaan, että poliisin ammatissa ei riitä pelkästään kuuluva ääni ja mahdollisimman leveä hartialinja, vaan hyvä kirjoitustaito on välttämätön. Jokapäiväinen poliisintyö on jatkuvia kohtaamisia erilaisten ihmisten ja sidosryhmien kanssa. Tällöin vuorovaikutus- ja esiintymistaidoilla on suuri merkitys.
Olen aina arvostanut poliisin ammattia siksi, koska tiedostin sen olevan haastava sekä tiedollisesti ja taidollisesti vaativa ammatti. Opintojen myötä arvostukseni poliisin työtä kohtaan on entisestään kasvanut. Aiemmissa opinnoissani kesäloman loppumista ei välttämättä kovinkaan innokkaasti odottanut, mutta nyt odotan jo mielenkiinnolla tulevia syksyn opintoja ja sitä, miten ne valmistavat meitä opiskelijoita vielä hieman kaukana siintävään työharjoitteluun. Niihin tunnelmiin palaillaan varmasti myöhemmissä kirjoituksissa.
Tässä ensimmäisessä blogitekstissäni halusin tuoda esille, millainen matka itselläni oli kohti Poliisiammattikorkeakoulua sekä kertoa haasteista ja vastoinkäymisistä, joita se on sisältänyt. Toivon, että mikäli jollain teistä poliisikouluun hakevista ei ensimmäinen tai toinenkaan hakukerta tuottanut tulosta, ette anna hanskojen tippua kädestä, vaan osallistutte rohkeasti sekä hyvin valmistautuneena uudestaan valintakokeisiin.
Lisäksi haluan muistuttaa, että ei ole olemassa yhtä oikeaa koulu- ja työtaustaa Poliisiammattikorkeakoulua varten. Kaikista taustoista on hyötyä.
Hyvää kesää ja onnea hakijoille valintakokeisiin!
Aleksi
