Koulun penkit ovat (toistaiseksi) taakse jäänyttä elämää ja kurssimme on siirtynyt työharjoittelun ihmeelliseen maailmaan. Eli siis käytännön poliisityöhön, niin partioautoissa, kuin tutkinnankin puolella. Siirtymä koulun aitojen sisällä tapahtuneesta opiskelusta ja eri tilanteiden harjoittelusta oikeaan poliisitoimintaan on henkilökohtaisesti ollut varsin tervetullut.
Vajaan vuoden aikana kerkesin kuitenkin tottumaan laitosympäristöön, sekä ihmisiin sen sisällä, joten oli myös tavallaan haikeaa jättää se taakseen. Kuitenkin tuntuu, että siitä on vasta hetki kun astelin "untuvikkona" Poliisiammattikorkeakoulun porteista sisään ja huuli pyöreänä suunnistin ensimmäisille orientoiville tunneille. Kyllähän se huuli pysyi edelleen pyöreänä, kun astuin työharjoittelupaikkani ovista sisään ja lastasin varusteeni pukukaappiini.
Harjoittelua on takana nyt noin kuusi viikkoa ja sen aikana olen ehtinyt kokemaan monenlaista. Oli melko omituisen tuntuista, kun ensi kertaa kävelin ulos ovista ihmisten keskuuteen poliisin varusteet päällä. Siihen kuitenkin tottui varsin nopeasti. Tähän liittyen vastaankin tässä erääseen kysymykseen, jonka olen kuullut näinä helteisinä viikkoina useamman kerran: "Eikö noissa haalareissa tule kuuma?". Kyllä niissä tulee.
Tässä vaiheessa tuntuu vielä siltä, että joka työvuorossa oppii jotakin uutta ja tapahtuu jotakin ennen kokematonta. Tämä on tietysti oppimisen kannalta erittäin hyvä asia, mutta pitää sen lisäksi työmotivaation korkealla. Jokainen työvuoro on omanlaisensa, eikä rutiineja kerkeä juuri syntymään. Tietenkin jotkin asiat pysyvät samoina, kuten partion aloitustoimenpiteet, tietyt alueet, joita erityisesti valvotaan sekä paperityöt ja ilmoitukset yms. Vaihtelevuus on kuitenkin suurta, aina liikenteenvalvonnasta kotihälytyksiin, kadonneiden henkilöiden etsintään tai meluhäiriötä aiheuttaviin ihmisporukoihin.
Kuitenkin tuntuu, että olen päässyt melko helpolla tähän asti. Mitään "erityistä" en ole vielä päässyt tai joutunut tekemään. Kuitenkin eräs jännittävimmistä tapahtumista tähän mennessä oli varmaankin ensimmäinen ajamani hälytysajo ruuhkaisella Kehä I:llä neljältä iltapäivällä. Selvisin siitä kuitenkin hyvin. Suuri kiitos kaikille autoilijoille, jotka antavat tilaa hälytysajossa oleville viranomaisajoneuvoille!
Kysymyksiä voi yhä lähettää osoitteeseen [email protected].
Jani
--
Kesä oli ennätyshelteinen ja sain kokea tämän nahoissani kirjaimellisesti viettäessäni sen poliisin kenttähaalareissa. Välillä kävi kyllä sääliksi Porin poliisiaseman ajoneuvokalustoa, koska ilmastointi pyöri niissä luonnollisesti lähes yötä päivää. Janikin mainitsi tuosta kesän suosituimmasta kysymyksestä koskien työasun kuumuutta ja annettuun vastaukseen on todella helppo yhtyä. Hikeä valutettiin siis litratolkulla ja sitä yritettiin paikata runsaalla nesteen nauttimisella työn ohessa. Kuusi ensimmäistä viikkoa olin siis valvonta- ja hälytyssektorilla töissä perinteisessä poliisin kenttätyössä.
Sain onnekseni ajaa monen eri konstaapelin kanssa, joihin lukeutui nuoria ja päteviä sekä erittäin kokeneita ja rautaisia poliisityön ammattilaisia. Varsinaisena ohjaajani kuitenkin toimi Poliisit TV-sarjastakin tuttu vanhempi konstaapeli Janne Ojaniemi. Olimme ensimmäisestä vuorosta saakka ns. samalla aaltopituudella ja hän saikin ammennettua ja siirrettyä melkoisen määrän käytännön ja teorian taitoja minulle tuon kuuden viikon aikana. Vaikka Jannekin on virkaiältään vielä suhteellisen nuori verrattuna muutamiin muihin kokeneisiin työkavereihini, oli hänellä jo rautaisen ammattimainen ote käytännön työhön ja kesän aikana yritin siirtää siitä mahdollisimman paljon itselleni.
Mietin monesti myös, että minulla kävi hyvä tuuri eri tehtävien suhteen, koska niitä tuli niin laaja kirjo kuuden viikon aikana eteen. Rattijuoppojakin voi laskea kahden käden sormilla, joista yksi oli jopa syyllistynyt ruorijuopumukseen vesillä. Tässä tilanteessa pääsimme toimimaan yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa. Moniviranomaisyhteistyötä toki tuli eteen myös runsaasti pelastuslaitoksen ja sairaankuljetuksen kanssa. Kesä piti sisällään mm. liikenneonnettomuuksia, liikennevalvontaa, rattijuoppoja, omaisuusrikoksia, tappeluiden selvittelyjä, tulipaloja, mielenterveyspotilaiden kohtaamisia, menehtyneitä ihmisiä, aggressiivisia ja päihtyneitä henkilöitä, huumausaineita eri muodoissa jne. Töitä tehtiin ihmisten kodeissa, autossa ja turuilla ja toreilla. Porin kesän piti sisällään myös ison määrän erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Pori Jazz, SuomiAreena, Kuninkuusravit ja Porispere aiheuttivat poliisille varautumista ja erilaisia tehtäviä.
Välillä totta kai tunsin itseni rehellisesti sanottuna pikkupojaksi, kun kiidimme kesäyössä kiireiselle hälytystehtävälle pillit huutaen ja siniset valot vilkkuen puiden latvoissa. Hyppy koulusta oikeiden ihmisten pariin on silti ollut melkoisen kivuton ja käynyt yllättävän helposti. Poliisin ammatti on edelleen perinteinen käsityöläisammatti, koska se vaatii niin monialaista osaamista ja erilaisten asioiden soveltamista. Ihmistuntemus ei ole pahitteeksi ja välillä on myös osattava olla ihminen ihmisille heidän elämiensä huonoissa ja järkyttävissä tilanteissa, vaikka hihassa onkin poliisin logo ja kiire painaisi jo tehtävälistalla. Kesän aikana on varmasti tapahtunut paljon henkistä kasvua ja unohtumattomia kokemuksia on jälleen taskut pullollaan.
Tätä kirjoittaessa aloitan seuraavana päivänä 9 viikon jakson päivittäisrikostutkinnan puolella. Siellä minua odottavat työpiste ja kasa avoimia juttuja. Näillä eväillä mennään siis kohti syksyä.
Anssi
[email protected]
