Suomeen paluuseeni oli tätä kirjoittaessani enää kolme päivää. Pikkuhiljaa piti alkaa suunnitella jo pakkaamista ja logistiikkapuolta Suomen muuttohärdelliin palatessa. Viimeiset kolme kuukautta menivät todella nopeasti ja antoivat paljon tarinoita kerrottavaksi. Nyt on aika suunnata katse kohti seuraavaa lukua elämässä. Ennen sitä kuitenkin paluu kuluneisiin kuukausiin, alkaen valitsemistani kursseista.
Taktiikassa kävimme läpi itsepuolustukseen liittyviä asioita, jonkin verran poliisitaktiikkaa ja lisäksi saimme esitelmät mellakkapoliisista ja tšekkiläisistä murhaajista. Koska kurssille osallistui myös muita opiskelijoita kuin poliisiopiskelijoita, tehtävät ja aiheet olivat suomalaisesta poliisinäkökulmasta suhteellisen karsittuja. Koetta ei ollut, mutta jokaisen Erasmus-maan opiskelijat pitivät kurssille esitelmän omasta koulutuksestaan. Saimme kuunnella esitelmiä muun muassa Romanian, Bulgarian ja Unkarin poliisikoulutuksista sekä Puolan sotilaallisesta korkeakoulusta. Taktiikkaopettajamme vei meidät myös kalliokiipeilemään kurssin aikana, vaikka se ei varsinaisesti liittynyt opetukseen.
Kansainvälinen laki oli turkkilaiselle lakiopiskelijalle kuulemma helppoa, mutta poliisiopiskelijalle vaikeaa. Professori oli todella asiantunteva ja päättelimme, että todennäköisesti korkeassa asemassa tai muuten arvostettu, sillä meillä oli välillä sijaisia, kun oma professori oli Azerbaidžanissa tai Skotlannissa puhumassa jostain asioista.
Kurssi oli mielenkiintoinen, mutta pelkällä suomalaisella rikosoikeustaustalla haastava. Paljon latinankielisiä ilmauksia ja aiheita, jotka olisivat vaatineet aiempaa lakitaustaa. Alun perin meillä piti olla loppukoe, mutta kun professori ilmeisesti huomasi poliisiopiskelijoiden räpiköinnin artikloissa, pidimme tätäkin kurssia varten esitelmän, jossa esittelimme professorin jakamia ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja. Omaksi aiheekseni sain Lautsi v. Italy -tapauksen, jossa suomalaissyntyinen Soile Lautsi vaati krusifiksien poistamista italialaisista kouluista ja tapaus eteni lopulta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen korkeimpaan asteeseen asti.
Mitä yhteistä on toisessa maailmansodassa Nagasakiin tiputetulla Fat Manilla ja sydämentahdistimilla? Molemmissa on käytetty aikanaan plutoniumia. Eniten hämmennystä aiheutti vaarallisten aineiden kurssi, jonka oletimme käsittelevän huumausaineita tai räjähteitä. Saimme kuitenkin hyvin pian huomata, että professorimme on pitkän linjan ydinfyysikko. Käsittelimme tunnilla gammasäteilyä ja ydinvoimaa, ja professori esitteli kirjoittamiaan kirjoja kasvien uraanipitoisuuksista.
Tuo kurssi oli itselleni henkilökohtaisesti vaikein ja niin tuntui olevan monelle muullekin, sillä kenelläkään meistä ei ollut juurikaan peruskoulun jälkeistä fysiikka- tai kemiataustaa. Teimme kuitenkin parhaamme ja kaikki pääsivät läpi. Tosin tästäkään ei varsinaista koetta ollut, mutta meidän piti tehdä PowerPoint esitelmä sekä essee jostain itsevalitsemastamme aiheesta liittyen jollain tavalla kurssiin. Oma aiheeni käsitteli sitä, mitä tapahtuu, kun plutoniumrekka on osallisena liikenneonnettomuudessa. Kiitos tästä aiheideasta kurssikaverilleni Suomeen.
Toisessa postauksessani kerroin matkustamisen helppoudesta ja lyhyistä koulupäivistä. Ehdimme kolmen kuukauden aikana käydä Slovakiassa, Itävallassa, kaksi kertaa Saksassa ja osa samasta kaveriporukastani myös Puolassa ja Italiassa. Tšekkien sisällä teimme kolme vaellusta Prahan ulkopuolelle ja vierailimme kylpyläkaupunkina tunnetussa Karlovy Varyssa.
Suomalaisena oli tietenkin pakko käydä myös Sparta Prahan jääkiekko-ottelussa, jonka Praha voitti 3–1 lähes 17 000 katsojan edessä.
Koska luentoja ei ollut paljoa, sain tekosyyn kiertää monia erilaisia kahviloita kirjoittaessani opinnäytetyötäni. Jos kahvilassa tilaa tavallista suodatinkahvia, kannattaa muistaa pyytää maito erikseen, sillä muuten kahvi tulee mustana. Vapaa-aikaa sai kulumaan myös erilaisissa näköalapaikoissa, joita Prahassa on paljon: esimerkiksi Dancing house keskustassa, Pyhän Vituksen katedraali Prahan linnassa ja Zizkovin TV-torni Zizkovin työläiskaupunginosassa.
Kokonaisuutena vaihto kasvatti ja loi korvaamattomia muistoja ja ihmissuhteita. Oli myös silmiä avaavaa olla ympäristössä, missä ei aina ollut minkäänlaista yhteistä kieltä. Kommunikointitavoissa vain mielikuvitus on rajana ja voisin hyvin kuvitella, että etenkin tästä tulee olemaan hyötyä työelämässä, sillä jo työharjoittelun aikana kohtasin niin turisteja ja turvapaikanhakijoita kuin esimerkiksi autisminkirjoilla olevia mykkiäkin asiakkaita, joiden kanssa piti löytää erilainen tapa kommunikoida.
Olen oppinut paljon itsestäni, mutta myös paljon asioita muista maista ja muiden maiden poliiseista ja arvomaailmoista. Jos vaihtoon tulee mahdollisuus ja pienikin mielenkiinto herää, niin se mahdollisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää!
Anni
Jos vaihdosta herää kysymyksiä, niin vastaan osoitteessa [email protected].
