Tervetuloa seuraamaan matkaani poliisiksi. Olen aloittanut opiskeluni lokakuussa, joten opintoni ovat vielä alkuvaiheessa.
Muistan vieläkin 22-vuotiaana hämärän muiston yläasteelta. Yhtenä päivänä tajusin, että haluan olla isona poliisi ja aloin pohtia tulevaa urapolkua mielessäni. Koska muuta unelma-ammattia ei ollut, tein suunnitelman: toisen asteen tutkinnon suorittaminen, armeijan käyminen ja sen jälkeen pyrkiminen Poliisiammattikorkeakouluun. Hain turvallisuusvalvojaksi ja suoritin ammattikoulun ohessa kaksoistutkinnon. Tässä vaiheessa Polamkin hakuvaatimuksista oli poistunut armeijan käyminen. Uskoin sen silti olevan tärkeä sekä kasvattava kokemus. Oikeilla valinnoilla siellä saisi myös johtajakoulutusta, josta olisi hyötyä tulevaisuudessa.
Tätä kaikkea se sitten olikin. Vuosi intissä meni yllättävän nopeasti ja kotiuduin sieltä kersanttina. Puoli vuotta ennen kotiutumista oli jo kovasti mietittävä edessä siintävää siviiliä. Tällöin aloin lukemaan valintakoekirjaa. Ajatuksena oli, että opiskelen ensin teoriaa ja sitten lähempänä alkaisin treenaamaan kuntosalilla tavoitteellisemmin. Tämä suunnitelma meni kuitenkin täysin penkin alle loukkaantumisen takia. Meni hetki hyväksyä tilanne ja sisäistää, että suunnitelmat eivät tulisi menemään niin kuin olin kuvitellut.
Kun kotiutuminen koitti, kävin samana syksynä ensimmäisen kerran yrittämässä Polamkiin. Silloin koulun ovet eivät vielä avautuneet. Jatkoin samaan aikaan työntekoa ja treenaamista, niin fyysistä kuin teoriapohjaistakin, laitoin paperit seuraavaan hakuun: valintakoe olisi tammikuussa 2020. Samoihin aikoihin vaihdoin alalta toiselle: vartijasta maanrakentajaksi. Alan vaihtaminen kannatti, sillä työ muuttui fyysiseksi. Tämä helpotti kuntokoeosiota, vaikka sai niihin siltikin treenata. Samoihin aikoihin korona kuritti meitä kaikkia, jolloin valintakokeet taas siirtyivät. Nyt jo toista kertaa, toukokuuhun asti.
Toukokuu ja valintakokeet tulivat ja menivät. Koepäivän jälkeen fiilis oli erikoinen: monen kuukauden odottamisen, treenaamisen ja harjoittelun tulos oli annettu. Enää valintakoepäätöksiin ei voinut vaikuttaa. Muutamaa kuukautta myöhemmin tuli kutsu toiseen vaiheeseen, joten valintakokeet olivat ilmeisesti menneet hyvin. Toista vaihetta jännitin kovasti, koska halusin tosissani päästä opiskelemaan. Ehkä siitä johtuen kasasin itselleni paineita, mikä kostautui; jäädyin täysin kesken koesuorituksen ja muistan ajatelleeni, että tämä oli nyt sitten tässä. Toinen vaihtoehto oli kasata itsensä ja aloittaa alusta. Naurahdin ääneen, suoristin selkäni ja yritin uudelleen. Muutaman viikon päästä yrittämiseni palkittiin: sain kuulla, että olin päässyt ehdollisella valinnalla kouluun.
Mietit varmaan, miksi kerron näin tarkasti omasta taustastani. Siksi, jokaisen kouluun pyrkivän taustat ovat erilaiset eikä oikeaa polkua tänne ole. Ja jos koulun ovet eivät ensi yrittämällä aukea, ei kannata lannistua. Täytyy kuitenkin muistaa, että yleensä siihen on syynsä. Sosiaalisesta mediasta tuttu konstaapeli Kristiina Komulainen kiteyttää tämän ajatuksen hyvin: ”Antaa valintaprosessin päättää, kuka poliisin työhön soveltuu ja kuka ei.”
Nyt kun katson taaksepäin polkuani, näen, että jokaisella onnistumisella mutta myös vastoinkäymisellä on ollut tarvittava paikkansa. Toisista olen oppinut päättäväisyyttä ja onnistumisen iloa, toisista taas itsereflektointia ja epäonnistumisen kohtaamista sekä sen kanssa elämistä. Polullani olen oppinut kohtaamaan uusia ihmisiä ja tutustunut heidän tapoihinsa tehdä asioita. Uskon, että kaikesta tästä tulee olemaan hyötyä tulevaisuudessa poliisina. Monen vuoden määrätietoisen työn myötä saan nyt olla yksi Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijoista ja taas yhtä askelta lähempänä unelma-ammattiani.
Kiia
Jos sinulla on kysyttävää, kommentoitavaa tai haluat antaa palautetta, niin ota ihmeessä yhteyttä: [email protected]
