Murupolku

Blogit

Blogit

Polamkissa voi tehdä mitä vaan!

Viivi Marttinen Julkaisupäivä 6.6.2024 9.56 Blogit

Yhtenä päivänä sain Wilma-viestin eräältä opettajalta, joka mainosti kansainvälisen viikon järjestämistä. Jo ennen kouluun pääsyä olin haaveillut vaihtoon lähtemisestä ja vaikka tämä olikin eri asia, kiinnostuin.  Viestin perusteella pääsisi kansainvälisiä opiskelijoita tapaamaan viikon ajan, järjestämään heille tekemistä ja auttamaan esimerkiksi kuljetusten kanssa. Innostuin ajatuksesta, että saisin kuulla, miten muissa maissa poliisikoulutus järjestetään, miten poliisi toimii ja miten elämä rullaa muutenkin. 

Lähdin innolla mukaan järjestämään viikkoa ja pian tapasin muut mukaan lähteneet opiskelijat ja vastuuopettajat. Nopeasti selvisi, että meillä on ihan huippuporukka tekemässä viikosta ikimuistoista. Tapasimme järjestäjäporukalla muutamaan otteeseen ennen kansainvälisten opiskelijoiden saapumista. Suunnittelimme viikko-ohjelmaa ja muita tärkeitä asioita.

Kun opiskelijat vihdoin saapuivat Suomeen, noudimme heidät Tampereen rautatieasemalta saapumisjärjestyksessä ja ohjasimme majoituksiin sekä kerroimme muutamia koulun alueella liikkumista koskevia ohjeita. Seuraava aamu aloitettiin yhdessä koulun aamupalalla, jossa juttelimme tulevasta viikosta ja kunkin odotuksista ja toiveista. Opiskelijoita saapui Saksasta, Norjasta ja Virosta.

Viikon aikana kävimme opiskelijoiden kanssa Pyynikin näkötornissa legendaarisilla munkeilla sekä ihailimme näköaloja. Näytimme heille Tamperetta, istuimme terassilla, mökkeilimme uiden koko illan saunaa unohtamatta, pelasimme koulun lentopallokentillä ja vierailimme Hämeenlinnan poliisilaitoksella sekä poliisikoiralaitoksella. Kaiken ihanan yhdessäolon lisäksi koululla järjestettiin mielenkiintoisia luentoja, esimerkiksi Daniel Kalejaiyen pitämä luento pelipoliisin toiminnasta. Pääsimme myös osallistumaan voimankäyttöpäivään ja nyrkkeilytunnille. Lisäksi opiskelijat saivat testata meidän pääsykokeidemme fyysisen osuuden. 

Viikko oli ennen kaikkea erittäin antoisa, mutta myös ajoittain aika raskas. Omat kouluhommat piti kuitenkin kaiken järjestämisen ohessa hoitaa maaliin. Viikon jälkeen olo oli kaikkensa antanut, mutta onnellinen. Saimme kaikki ihania uusia kavereita ja ehkä jopa tulevia kollegoita. 

Opiskelijoiden lähdettyä perjantaiaamuna osallistuin vielä maalimieheksi joukkojenhallinta- eli jouhapoliisin harjoituksiin. Päivän aikana esiinnyimme muun muassa anarkisteina, jotka olivat vallanneet koulun sisällä olevan harjoituskaupungin. Huusimme hävyttömyyksiä poliiseille ihan luvan kanssa, sekä saimme nähdä aitiopaikalta, miten poliisi toimii tällaisissa tilanteissa. Soihdut paloivat, huudot raikuivat ja kaiken lisäksi harjoituksessa oli mukana hevosia ja koiria. Enpä olisi tätäkään kokenut mitenkään muuten!

Tämän työntäyteisen viikon jälkeen olo oli väsynyt ja samaan aikaan todella onnellinen. Mietin koko viikonlopun, kuinka paljon erilaisia siistejä asioita olen jo nyt päässyt kokemaan Polamkilla ja kuinka kiitollinen olen siitä. 

Viivi 

Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, laita viestiä [email protected].