Blogit

Poliiseja Porvoon mitalla

Polamk_Avauksia Kimmo Himberg Julkaisupäivä 5.9.2019 14.19 Blogit

Poliisin päivänä 31.8. Polamkissa järjestettiin jo perinteeksi muodostunut virantoimituksessa surmattujen poliisien muistohetki. Sen yhteydessä minulla oli kunnia keskustella Tampereen Pispalassa joulun alla 1932 kuoliaaksi ammutun konstaapeli Verner Keskisen nyt 87-vuotiaan tyttären kanssa.

Ennen Keskistä samana vuonna Suomessa oli surmattu virkatehtävissä jo kolme poliisia, kaksi vuotta aiemmin yhden kalenterivuoden aikana surmattujen poliisien kokonaismäärä nousi seitsemään. Noina samoina aikoina Suomessa kuoli henkirikosten uhrina väestöpohjaan suhteutettuna pahimmillaan yli viisi kertaa enemmän ihmisiä vuodessa kuin nykyisin. Kieltolakiaika ja sen arkipäiväiseksi nostama viinantrokaus sekä toisaalta vuosikymmenen alun radikaali liikehdintä tuottivat poikkeuksellisen paljon väkivaltarikollisuutta, myös poliisiin kohdistuvaa. Riittävä ajallinen perspektiivi antaa jo mahdollisuuden ilmiön tarkkaankin analyysiin. Lähelle onkin paljon vaikeampi nähdä.

Viikkoa ennen poliisin päivää poliisipartioon Porvoossa kohdistunut törkeä väkivallanteko ja sitä seurannut epäiltyjen takaa-ajo ja kiinniotto Tampereen pohjoispuolella nostivat poliisien määrän, osaamisen ja työkalut jälleen julkiseen keskusteluun. Rikoksentekijöiden nopea tunnistaminen ja tehokas, mutta turvallinen kiinniotto tuskin jättivät kenellekään epäselväksi, että Suomen poliisin kyky reagoida tällaisiin tapauksiin on erinomainen. Julkisuudessa tähän mennessä olleiden tietojen perusteella on toistaiseksi mahdotonta arvioida, kuinka paljon partion ammattitaito ja modernit suojavälineet myötävaikuttivat siihen, ettei ampumistapaus päättynyt samoin kuin Pispalassa 87 vuotta aikaisemmin. Sen sijaan pidän selvänä, että kohonnut osaamistaso ja kehittyneet työvälineet ovat olleet osatekijänä siihen, että viimeksi kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana poliisiin kohdistunut väkivalta on johtanut virkamiehen kuolemaan kahdesti (en tarkoituksella sano "vain kahdesti").

Se, että yksittäinen, joskin poikkeuksellinen, rikos toimi kipinänä vilkkaalle debatille poliisien määrästä, on mielestäni luonteenomaista suomalaiselle sisäisen turvallisuuden keskustelulle. Törkeäkään rikos ei kuitenkaan yksin indikoi yhteiskunnan turvallisuustrendejä. Sellaiseen perustuva julkinen keskustelu valitettavasti hiipuu, kun itse tapaus katoaa kärkiotsikoista. Viime vuosien sisäisen turvallisuuden selonteko ja strategia sekä sisäministeriön ja Poliisihallituksen nopeasti kehittyvä strateginen analyysitoiminto tarjoaisivat syvempää ja laajempaakin tietopohjaa turvallisuustilanteen trendeistä. On täysin selvää, että poliisin toimintaympäristö muuttuu yhä kompleksisemmaksi: verkkorikollisuuden, harmaan talouden, vihapuheen, ympäristörikosten tai ihmiskaupan torjunta ja ennalta estävään toimintaan panostaminen käyttävät samaa, julkisuudessa aina yhdellä henkilöstömääräluvulla kuvattavaa poliisiresurssia kuin hälytystehtävät ja päivittäisrikosten tutkintakin. Kun puhutaan harva-alueen vasteajoista tai rikosten selvitysprosenteista, ei useinkaan havaita samalla puhuttavan poliisitehtävien priorisointikynnyksestä. Viime kädessä on kyse suhteellisen yksinkertaisesta aritmetiikasta: mihin 6 000, 7 000 tai 10 000 poliisia riittävät Suomen laajuisessa maassa? Vielä tuore Porvoon tapaus herättääkin epämukavia ajatuksia: jos suunnitelmallinen törkeä väkivalta meillä lisääntyisi esimerkiksi läntisen naapurimaamme tapaan, sen torjuminen olisi ehdottomasti korkea prioriteetti. Mitkä poliisin tehtävät – aiempien lisäksi – silloin vastaavasti jäävät priorisointikynnyksen alapuolelle?

Kimmo Himberg

FT Kimmo Himberg on toiminut Polamkin rehtorina vuodesta 2011. Himberg on ollut poliisihallinnon palveluksessa eri johtamistehtävissä vuodesta 1991 lähtien. Hän on Helsingin yliopiston dosentti ja toimii EU:n lainvalvontakoulutusvirasto CEPOLin hallintoneuvoston puheenjohtajana 2019–2020.

Kimmo Himberg Polamk_Avauksia