Murupolku

Blogit

Blogit

Poliisikoulutusko alennusmyyntiin?

Polamk_Avauksia Timo Rajala Julkaisupäivä 11.7.2013 11.21 Blogit

Poliisin hallintorakenneuudistus (Pora III) asettaa monia vaatimuksia. Yksi niistä on maksullisen palvelutoiminnan kehittäminen ja lisääminen Poliisiammattikorkeakoulussa (Polamk).

Maksullinen palvelutoiminta ei ole Polamkille uusi asia. Monet poliisihallinnon ulkopuoliset sidosryhmät ovat olleet asiakkaanamme jo pitkään. Muun muassa Pelastusopisto ja Hätäkeskuslaitos ovat merkittäviä kumppaneitamme.

Pora III edellyttää Polamkilta erityisesti liiketaloudellisin perustein toteutettavan turvallisuusalan koulutuksen ja muun asiantuntijatoiminnan lisäämistä. Suunta on oikea tilanteessa, jossa resurssit kapenevat.

Rahoitusrakenteet muuttuvat. Kekkosta siteeraten: "Tämän pitäisi olla selvää tekstiä." "Jotain tarttis tehrä", Koivistolla jatkaakseni.

Maksullinen toiminta profiloidaan tukemaan poliisin sidosryhmäyhteistyötä ja ennalta estävää toimintaa. Tavoitteena ei siten ole myydä mitä tahansa ja mille asiakaskunnalle hyvänsä.

Missään tapauksessa poliisiosaamisen ytimeen kuuluvat asiat eivät ole kaupan. Olipa kyse taktiikasta tai tekniikasta, poliisityöhön kuuluvia asioita opetetaan vastedeskin vain poliisin ammattipätevöitymiseen johtavassa tutkinto- ja täydennyskoulutuksessa.

Entistä laajempi avautuminen tarjoaa Polamkille kehittymismahdollisuuksia. Kumppaneilta on mahtava tilaisuus oppia uutta ja soveltaa omaksuttua poliisikoulutuksen kehittämisessä.

Osallistuminen Pirkanmaan Turvallisuusklusterin toimintaan on tuonut huomattavasti myönteistä näkyvyyttä Polamkille. Klusterin toiminta on osa sekä sidosryhmäyhteistyötä että ennalta estävää toimintaa.

Suunnitelmallisesti asiakasta kuunnellen

Polamk laatii kuluvan vuoden aikana liiketoimintasuunnitelman. Yritystoiminnassa liiketoimintasuunnitelma on keskeinen. Sen perusteella rahoittaja arvioi riskit ja toiminnan edellytykset ja tekee rahoituspäätökset.

Asiakasnäkökulma on maksullisen palvelutoiminnan kovaa ydintä. Asiakas asettaa perusteltuja laatu- ja muita vaatimuksia. Ei riitä, että hallitsemme substanssikysymykset erinomaisesti. Ne keskeisimmän sisäisen turvallisuuden toimijan eli poliisin tuleekin hallita.

Yhtä olennaista on asiakkaan tarpeita vastaava tuotevalikoima ja sujuva palvelu, minkä lisäksi hinta/laatusuhteen pitää olla kohdallaan ja laadunvarmistuksen viritetty toimivaksi. Asiakasta pitää kuunnella ennen, aikana ja palvelutapahtuman jälkeen.

Toimintaprosesseja on virtaviivaistettava. Keskeistä on osaamisen kehittäminen ja uuden oppiminen. Ennakkoluulottomasti.

Polamkissa on meneillään monia isoja kehittämisprosesseja. Tutkintorakenteen uudistaminen työllistää niin sisältöjen ja rakenteiden suunnittelun kuin osaamisen kehittämisenkin saralla. Osana omaa työtään moni henkilökuntaan kuuluva osallistuu suunnitteluryhmiin, opiskelee ja kehittää itseään. Osallistuminen on henkilöstölle mahdollisuus.

Maksullisen toiminnan kehittämiselle on oikea momentum. Sitkeän ja oikein kohdennetun työn hedelmät ovat poimittavissa myöhempinä vuosina. Pikavoitoista emme pelaa.

Timo Rajala

Hallintojohtaja, varatuomari Timo Rajala on työskennellyt poliisioppilaitoksessa opettajana ja hallintojohtajana. Hän on pitkään toiminut keskeisissä kunnallisissa luottamustehtävissä ja osallistuu Pirkanmaan Osuuskaupan toimintaan hallintoneuvoston jäsenenä.