Murupolku

Blogit

Blogit

Resurssipaineet ja uudenlaiset haasteet − miten voimme taata kansalaisten turvallisuuden?

Polamk_Avauksia Päivi Nerg Julkaisupäivä 31.1.2014 11.23 Blogit

Sisäministeriön hallinnonalalla olemme tilanteessa, jossa koko ajan saamme ja joudumme arvioimaan toimintatapojemme toimivuutta toimintaympäristössämme. Onhan niin, että aina kun jotakin tapahtuu, meidän väkemme joutuu niin sanotusti astumaan tuleen. Toimintaympäristön muutoksen havaitseminenkin tapahtuu väistämättä ainakin näiden akuuttien tilanteiden kautta.

Entä muutoin? Olen pohtinut sitä, voisimmeko tehdä vielä jotakin enemmän, jotta esimerkiksi toimintatapamme, johtamisemme ja tilannekuvamme olisivat valmiimpia kohtaamaan aina vain nopeutuvan muutoksen. Me elämme monimutkaisessa maailmassa, jossa syy-seuraussuhteet eivät ole selkeästi hahmotettavissa. Elämme maailmassa, jossa rahat uhkaavat loppua. Elämme maailmassa, jossa päätöksenteko ei perustu yhdestä putkesta tulevaan tietoon, vaan moneen kanavaan.

Ja silti meiltä odotetaan, että teemme Suomesta entistä turvallisemman maan, jonka ihmiset kokevat yhdenvertaisena ja oikeudenmukaisena. Tulevaisuusselonteossa visiota 2013 täsmennetään: kaikkien on Suomessa hyvä elää merkityksellistä ja arvokasta elämää, jossa vastuuta kantavat koko yhteiskunta, yhteisöt ja yksilöt.

Monimutkainen toimintaympäristö edellyttää meiltä sekä toiminnallisten prosessiemme että toimintakulttuurimme kehittämistä. Strategisen ajattelun merkitys kasvaa. Mihin haluamme mennä, millä keinoilla ja mistä arvoista pidämme kiinni, tapahtuu mitä tapahtuu?

Ennaltaehkäisevän työn merkitys korostuu. Tarvitsemme entistä tiiviimpää, tehokkaampaa ja konkreettisempaa yhteistyötä kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa, selkeitä moniammatillisia tiimejä, perinteisen osaamisen ja uuden ajattelun yhdistämistä. Meidän on saatava käyttöön kaikki erilaiset työmuodot ja välineet, somea ja musiikkia myöten. Jos pystymme lisäämään toimintamme ennaltaehkäisevää vaikuttavuutta hitusenkin verran, se on tehokkainta ja laadukkainta säästämistä.

Meillä on kansallisena haasteena hyvän arjen turvallisuuden ylläpitäminen nykyisillä (tai pienemmillä) resursseilla. Samanaikaisesti esiin nousee aiempaa monimutkaisempia ja vaikeampia turvallisuusongelmia.

Meidän on kyettävä ylläpitämään ihmisten luottamusta siihen, että turvallisuudesta huolehditaan − kaikesta resurssipuheesta huolimatta. Meidän tulee tunnistaa eri ryhmien ja yhteisöjen turvallisuusongelmat ja vaikuttaa niihin, yhteiskuntamme kun koostuu erilaisista ryhmistä, joilla on erilaisia ongelmia ja tarpeita.

Kansainvälistymisen mukanaan tuomiin uhkiin tulee varautua ja mahdollisuudet hyödyntää. Hyviä keinoja ovat riskikartoitukset, yhteisen tilannekuvan parantaminen ja erikoistuminen osaamisen parantamiseksi.

Toimissamme eri puolilla maata vaaditaan erilaisia painotuksia: samat menetelmät eivät välttämättä toimi joka paikassa. Osaammeko muokata toimintatapojamme esimerkiksi tulosohjauksessa, tavoitteiden ja seurannan asettamisessa? Voimmeko ajatella yhdenmukaisuusvaatimuksen uudella tavalla ja sallia joustavuuden?

Turvallisuusalalle syntyy uudenlainen julkisen hallinnon toimintakulttuuri ja -tapa, kun pystymme keskustelemaan asioista ja luomaan uutta luottamuksen hengessä, toistemme osaamista kunnioittaen −  isona tavoitteena kansalaisten turvallisuuden takaaminen.

Päivi Nerg

Päivi Nerg on toiminut 1.10.2012 alkaen kansliapäällikkönä sisäministeriössä. Hän tuntee hyvin sekä yksityissektorin että valtionhallinnon, sillä hän on työskennellyt aikaisemmin 10 vuoden ajan johtotehtävissä pörssiyhtiöissä, 13 vuotta koulutus- ja kehittämiskeskuksen johtajana ja hallintojohtajana Kuopion yliopistossa ja Itä-Suomen yliopiston muodostamiseen johtaneen fuusioprosessin projektijohtajana. Ennen sisäministeriöön tuloaan hän toimi kolme vuotta hallinto- ja kehitysjohtajana ja ylijohtajana valtiovarainministeriössä. Koulutukseltaan Päivi Nerg on maatalous- ja metsätieteen maisteri, naimisissa, kolmen nuoren äiti ja yhden lapsenlapsen mummo. Liikunta ja musiikki antavat voimaa elämään.