Murupolku

Blogit

Blogit

Suomen luotettavimpia ei enää uskota?

Polamk_Avauksia Marko Luotonen Julkaisupäivä 12.2.2016 12.38 Blogit

Suomalaisetko tuppisuita, ei pidä paikkaansa. Yhteiskunnassa keskustellaan enemmän kuin koskaan tilanteessa, jossa jokaisen ääni kantaa sosiaalisen median palveluissa maailman ääriin.

Sananvapaus on kaikilla, niin tolkun miehillä ja naisilla kuin ääripäilläkin. Sitä pitää kunnioittaa, ja sietää, vaikka itse olisi kuinka eri mieltä.

Poliisin viestinnässä olemme juurikin joukkojenhallintatilanteessa, jossa kiviä (tviittejä) lentää oikealta ja vasemmalta. Kaikkea mitä itse teemme ja sanomme − tai jätämme tekemättä tai sanomatta − arvioidaan hyvinkin tarkkaan, ja tulkitaan oman arvomaailman kautta.

Kuuden euron pitsassa ei ymmärretty, että perusviestimme oli: pyydä kuitti.

Katupartioinnissa ei ymmärretty, että laillista kunhan ei riko lakia (rasistinen tai rikollinen motiivi on vastoin lakia).

Uudenvuoden tiedottamisessa ei ymmärretty, että kerrottiin ensitietoja uudesta ilmiöstä (joukkoahdistelu), jotta saataisiin siitä ilmoituksia poliisille.

Mielenosoituksissa ei ymmärretä, että turvamme sananvapautta ja laillista oikeutta osoittaa mieltä.

Nyt pitäisi vain ymmärtää, miksi ei ymmärretä. Poliisia väitetään joko asenteelliseksi tai tietämättömäksi. Samalla kyseenalaistetaan organisaation keskeiset arvot: oikeudenmukaisuus ja ammattitaito.

Onko vikaa viestinnässä, osaamisessa vai asenteissa? Vai onko niin, että taloustilanne, digitalisaatio, maahanmuutto ja muut ylitsemme vyöryvät yhteiskunnalliset ilmiöt ovat vähentäneet ennustettavuutta ja samalla luottamusta instituutioihin.

Vuosi sitten tehdyn kyselyn perusteella 90 prosenttia suomalaisista luotti poliisiin. Luku on maailmanennätysluokkaa.

Pari viikkoa sitten julkaistun tutkimuksen mukaan turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on jakanut kansan. 48 prosenttia suhtautuu ilmiöön kielteisesti, 22 prosenttia myönteisesti ja 30 prosenttia on epävarmoja. Erot eri puolueiden kannattajien välillä ovat merkittäviä.

Lähes kaikkien luottaman poliisin pitäisi siis lunastaa esimerkiksi kaikkien turvapaikanhakijoihin hyvin eri tavalla suhtautuvien ihmisten luottamus. Joka päivä.

Meidän valintamme on selvä. Hoidamme poliisitoiminnan niin hyvin kuin se annetuilla resursseilla on mahdollista. Kerromme mahdollisimman paljon faktoja, tykättiin siitä tai ei. Uskomme siihen, että se kertoo joka vastaa myös itse asiasta.

Poliisin toimet ja lausunnot eivät silti voi miellyttää kaikkia, oli kyseessä sitten humalainen polttopullonheittäjä tai seksuaalirikoksesta epäilty turvapaikanhakija. Jos teemme virheitä, otamme niistä opiksi.

Mitä enemmän asiat ovat liikkeessä, sitä enemmän niitä pitää tulkita ja tulkata. Tarvitsemmekin tueksemme riippumattomia, monipuolisia ja osaavia journalisteja ehkä kipeämmin kuin koskaan.

Niin viranomaisilta kuin medialta vaaditaan lisää läpinäkyvyyttä, osallistumista ja asiantuntemusta tilanteessa, jossa tekevät kädet vähenevät.

Ei ole vaihtoehtoja. Muutoin jätämme liikaa tilaa huhuilijoille, ohihuutelijoille ja suoranaisille valehtelijoille, rikollisista puhumattakaan.

Marko Luotonen

@MarkoLuotonen (Twitter) on viestintäpäällikkö Poliisihallituksessa. Hän on työskennellyt aiemmin EU-projekteissa, sisäministeriön poliisiosastolla, Pääesikunnan viestintäosastolla ja mediassa.