Murupolku

Blogit

Suunnittele esseesi huolella

Aino Turunen Julkaisupäivä 24.3.2021 11.01 Blogit


Aloitin aktiivisen valmistautumisen Polamkin valintakokeisiin noin kaksi kuukautta ennen valintakoepäivää. Tein samaan aikaan vuorotyötä, joten päätin ottaa rennon asenteen valmistautumiseen ja itse valintakokeisiin.

Poliisiammattikorkeakoulun valintakokeiden kirjallisessa osiossa hakijan tulee kirjoittaa essee, jossa hän vertailee kolmea artikkelia annetusta näkökulmasta. Kaksi näistä artikkeleista on valintakoekirjasta Kun isolla kengällä astuu, jää iso jälki ja yksi jaetaan koetilanteessa. Kokeessa kirja ei saa olla mukana, joten valmistautumisessa on syytä panostaa sen sisällön opiskeluun.

Kirjalliseen kokeeseen valmistautuessa paneuduin jokaiseen valintakoekirjan artikkeliin huolellisesti ajan kanssa. Ensin luin artikkelin alleviivaten jokaisen kappaleen tärkeimmät kohdat. Sen jälkeen kokosin artikkelin pääkohdista ajatuskartan, jonka pohjalta vielä kirjoitin tiivistelmän koneelle. Tiivistelmien tekeminen auttoi minua luomaan uutta rutiinia tekstin tuottamiseen, sillä kirjoittaminen oli lukion jälkeen jäänyt todella vähiin. Kun valintakoepäivä lähestyi, testasin muistiani päivittäin luettelemalla ääneen artikkeleiden pääkohtia ilman muistiinpanojen apua. Kun olin selvillä siitä, mitkä asiat olivat vaikeita muistaa, pystyin vielä kertaamaan niitä erikseen. Lopulta menin kokeeseen varmoin mielin, sillä tiesin hallitsevani materiaalin hyvin.

Valintakoevinkkinä haluaisin nostaa esseen huolellisen suunnittelun koetilanteessa. Käytä suunnitteluun aikaa ja mietiskele aihetta monelta eri kantilta. Kirjoita suttupaperille kaikki, mitä artikkeleista muistat, mitä ajatuksia aihe sinussa herättää ja millä tavalla haluat vertailla tehtävänannon tekstejä omassa esseessäsi. Kun kaikki päähän tankattu tieto on kirjattu muistiin paperille, jää tilaa myös uusille ajatuksille. Itseäni suunnittelu auttoi myös rauhoittumaan stressaavassa koetilanteessa.

Minulle tärkeintä koko urakassa oli läheisten kannustus sekä luku- ja treeniseura. Motivaatio pysyi yllä, kun ei tarvinnut lähteä yksin salille treenaamaan tai kirjastoon lukemaan. En myöskään asettanut itselleni liikaa paineita yhdelle hakukerralle, vaan tiedostin mahdollisuuden uuteen yritykseen. Näin sain pidettyä rennon asenteen koko valmistautumisen ajan.

Mukavia lukuhetkiä valintakoekirjan parissa!

Aino

Kysymyksiä valintakokeisiin liittyen? Ota yhteyttä [email protected]

Seuraavassa kirjoituksessa tällä palstalla omat vinkkinsä valintakokeeseen kertoo poliisiopiskelija Antti. Lue myös blogipalstan edellisestä kirjoituksesta Monan kertomus valintakokeeseen valmistautumisesta.

Valintakoekirjan löydät osoitteesta polamk.fi/valintakoekirja.

Aino Turunen Opiskelijablogit