Blogit

Blogit

Toimivaltaa ja toimintaa

Johanna Nurmi Julkaisupäivä 20.6.2018 10.51 Blogit

Kurssimme 20181 aloitti opinnot 8. tammikuuta 2018. Nyt kun kesä on koittanut ja opiskelijat ovat hyräilleet mielessään Suvivirren, on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä kulunut ensimmäinen puoli vuotta Poliisiammattikorkeakoulussa on pitänyt sisällään.

Opiskelun ensimmäiset periodit painottuivat paljon teoriaan ja poliisin toimivaltaan. Nyky-yhteiskunnassa asioiden oikeudellinen sääntely on korostunut ja asioiden ratkaisuun etsitään aina ensimmäiseksi vastausta laista, eikä kuten ehkä ennen vanhaan käytännöstä tai mututuntumasta. Tämä näkyy myös poliisin työssä. Enää ei riitä, että poliisi sanoo toimenpiteelleen tai käskylleen perusteluksi sen, että on poliisi, vaan laki ja toimivalta tulee olla hallussa. Tämän takia on hyvin loogista, että ensin opiskellaan ne säädökset, joihin poliisin toiminta perustuu, jotta tiedetään millä perusteella ja miksi asioita tehdään.

Kevään saapuessa saapuivat myös virkavaatteemme. Varmasti jokainen opiskelija joka on pienestä pitäen haaveillut poliisintyöstä muistaa sen hetken, kun ensimmäisen kerran sai vetää poliisin haalarin päälleen. Saattaa olla, että siinä silmäkulma hieman kostui (mutta en tietenkään myönnä mitään).

Toisen periodin aluksi opiskelu sai toiminnallisempia piirteitä. Voimankäytössä pääsimme hikoilemaan ja painimaan tatamille. Poliisin viestijärjestelmiin liittyen harjoittelimme Virve-radion käyttöä. Erityisesti periodista jäi mieleen hetki, kun opettaja löi Transporterin avaimet kouraan ja ilmoitti, että tällä lähdetään liikenteeseen. Olin istunut pakettiauton ratin takana vain kahdesti aiemmin koulun käsittelykentällä - nyt piti suunnata auton keula kohti Tampereen keskustaa iltapäivän pahimpaan ruuhka-aikaan. Vältyimme kuitenkin onneksi henkilö- ja materiaalivahingoilta ja opettajankin kasvoille palasi väri vielä saman päivän aikana.

Itselleni on ollut suuri yllätys, kuinka monipuolisesti opiskelijoita testataan opintojen aikana. Mikäli pääsykokeiden jälkeen ehti huokaista helpotuksesta ja ripustaa lenkkitossut naulaan, ne sai hyvin nopeasti ottaa sieltä alas. Opiskelijoita testataan paitsi fyysisesti myös erilaisten kirjallisten ja käytännön kokeiden avulla ja kaikista niistä on päästävä läpi, jotta voi aikoinaan lähteä harjoitteluun. Kevään ensimmäisenä testinä ollut uimatesti ei tuottanut itselleni ongelmia, mutta 3 000 metrin juoksutestin lähtöviivalla muistelin kaihoisasti pääsykokeiden puolet lyhyempää juoksumatkaa. Olen kuitenkin huomannut, että aika monesta asiasta selviää, kun pistää AC/DC:tä vähän kovemmalle kuulokkeissa. Opintojen edetessä luvassa on vielä muun muassa ajoneuvon käsittelykoe, lihaskestävyyden testausta, voimankäytön tasokokeita sekä tietenkin kurssien kirjalliset tentit.

Koen että ensimmäinen puoli vuotta opiskelussa on painottunut omiin vahvuuksiini, mutta ensi syksynä siirrymme hiljalleen lakikirjojen muodostaman turvallisen muurin takaa enemmän käytännön tehtäviin ja silloin pääsen haastamaan itseäni ihan uudella tavalla. Olen aikaisemmalta koulutukseltani rikosseuraamusalan sosionomi AMK ja opiskelen nyt Polamkin lisäksi erikoisjuristiksi Itä-Suomen yliopistossa pääaineenani rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus. Melko useasti olen kuullut kysymyksen, mitä oikeustieteiden opiskelija tekee Poliisiammattikorkeakoulussa. Keväällä onkin pitänyt kiirettä sen verran, että ihan tuntuu kuin ammattikorkeakouluopintoja ja maisterin tutkintoa ei olisi tarkoitettu suoritettavaksi samaan aikaan… Polamkin opinnoissa pärjää kuitenkin hyvin olemalla aktiivinen tunneilla ja hyödyntämällä sen, että opettajina toimivat alansa ammattilaiset, joilta voi kysyä aina jos jokin jäi epäselväksi.

En voi näin lopuksi olla myöskään mainitsematta kuuluisaa Polamkin opiskelijoiden välistä yhteishenkeä. Arjessa näkyy päivittäin, että jokaisella on omat vahvuutensa ja kaveria autetaan aina, jos oma osaaminen jossakin asiassa on vahvempaa kuin toisen. Esimerkiksi enemmän kamppailulajeja harrastanut ohjeistaa aloittelijoita, kirjallisista töistä pitävä kirjoittaa puhtaaksi ryhmän yhteisen tekstin ja tietokoneiden sielunelämää ymmärtävä neuvoo PowerPointin laatimisessa. Aina voi luottaa siihen, että kaveria autetaan, oli kyse sitten läksyistä tai lumisohjoon hyytyneen auton työntämisestä. Jotakin kertoo myös se, että edes kesäloman alkaminen ei hiljentänyt luokan WhatsApp-ryhmää, vaan lomakuulumiset kuvineen jaetaan luokkalaisille ympäri maailmaa.

Kun on lapsesta asti haaveillut poliisintyöstä, tuntuu kulunut aika Poliisiammattikorkeakoulussa vieläkin hieman epätodelliselta. Olen ajatellut, että ehkä sitä viimeistään valmistuessa tajuaa, mihin on päässyt ja mitä on tullut tehtyä. Tai ehkä sitten eläkkeelle lähtiessä. Innolla odotan mitä syksy tuo tullessaan!

Johanna