Murupolku

Blogit

Turvallisuus tunteena ja tilana

Polamk_Avauksia Vesa Huotari Julkaisupäivä 10.6.2016 12.40 Blogit

Turvallisuus, kuten tieto, kasvaa jaettaessa. Jos jaan tiedon hyvästä mustikkapaikasta kaikille, se todennäköisesti tarkoittaa, ettei kyseinen maastonkohta enää jatkossa ole yhtä mainio marjapaikka kuin aiemmin. Tieto siitä voi jopa synnyttää pienimuotoisen ryntäyksen paikalle, joka hävittää marjojen lisäksi myös varvut. Tiedostani tulee näin paikkansapitämätöntä.

Tästä voisi helposti päätellä, että on parempi pidättäytyä kyseisen tiedon jakamisesta. Hyvistä mustikkapaikoista, toisin kuin niitä koskevasta tiedosta, ei kuitenkaan ole niukkuutta. Jos tieto kaikista mustikkapaikoista olisi kaikilla, se itse asiassa turvaisi mustikkapaikkoja paremmin kuin pyrkimys pitää niitä koskeva tieto tiukasti omana. Olemme kuitenkin taipuvaisia ajattelemaan asian juuri päinvastaiseksi.

Turvallisuuden alueella asetamme toivomme etäisyyksien, aitojen, muurien ja eristämisten sekä asiantuntijoiden varaan. Aidat luovat alueiden ohella sisä- ja ulkopuolisuutta, osallisuutta ja osattomuutta. Uskomme, että voimme lisätä turvallisuutta aitoja korottamalla ja niiden valvontaa lisäämällä. Teot, joilla tavoittelemme turvallisuuslisää itsellemme, voivat johtaa turvattomuuden kasvuun muiden kohdalla. Tuskinpa kukaan pitää katua tai vankilaa erityisen turvallisena paikkana. Teemme turvallisuudesta saarekkeen ja turvattomuudesta meren.

Jos turvallisuuden tunteemme häilyy, lisäämme ponnistelujamme ja kiristämme tahtia. Siitä ei kuitenkaan ole ratkaisuksi, jos kuljemme umpitietä ja haemme ratkaisuja täysin väärästä suunnasta. Keinot, joihin turvaudumme, vievät meitä jatkuvasti kauemmas turvallisuudesta tavoiteltuna asiantilana. Umpiperä tulee vastaan, kun rahat loppuvat tai kun turvattomuudesta tulee läpikotaista.

Ei turvallisuutta sovi hinnoitella

Turvallisuudelle ei sovi laittaa hintalappua. Umpiperän jokaisen metrin uskotaankin olevan kaikkien siihen uhrattujen senttien arvoista. Turvallisuudesta onkin tullut siinä määrin pyhä tai itsestään selvä lähtökohta, että sen erilaisten edistämistoimenpiteiden epäily tuntuu epäsoveliaalta. Turvallisuus näyttääkin koneistuvan useammassa kuin yhdessä suhteessa tai merkityksessä. Toni Wirtanen kuvaa tilannetta osuvasti:

”Koneeseen kadonnutta, ei voi takaisin saada. Kulutettu, käytetty, ruokkimaan ympyrää.”

Suunnan kääntäminen ja turvallisuuden tilan edistäminen samalla kun turvallisuuden tunne säilyy vakiona vaikuttaa mahdottomalta. On purettava juuri niitä rakenteita, joihin tuo tunne tukeutuu ja joiden varaan sitä on rakennettu.

Paras tapa lisätä omaa turvallisuutta on vähentää muiden kokemaa turvattomuutta. Tämä tarkoittaa turvallisuuden tasaisempaa jakautumista niin omassa lähiympäristössä kuin maailmassa yleisemminkin. On vähennettävä omaa uhkaavuutta ja lisättävä omaa lähestyttävyyttä. On mentävä sisältä ulos ja uskallettava kohdata maailma. Se voi tuntua turvattomalta, jopa vaaralliselta.

Turvallisuuden tunteella ja turvallisuuden tunteella on eroa. Se, heijastuuko siinä todellinen asiantila, propaganda vai mielialalääkitys, ilmentää merkittävää laadullista eroa. Kysymys on siitä, miten vaikutamme todellisiin asiantiloihin emmekä yksinomaan niitä koskeviin arvioihin tai yksinomaan arviointikykyyn. Mikäli ajattelemme asiaa yksinomaan turvallisuuden tunteen kannalta, päädymme lopulta tarjoilemaan rauhoittavia lääkkeitä vastauksena pandemiaksi muuttuneeseen turvattomuuden tunteeseen. Se, mihin tulee vaikuttaa, on kaikkien niiden turvattomuus, jotka jakavat saman tilan kanssamme.

Vesa Huotari

Vesa Huotari, KT, on toiminut Poliisiammattikorkeakoulussa erikoistutkijana vuodesta 2006. Hänen asiantuntemuksensa ydinaluetta ovat koulutus, johtaminen ja tutkimusmetodologia. Huotarin viimeisin tutkimusjulkaisu on arvio SM:n oppilaitosten yhdistettävyydestä.