Historiamme sisältö

Poliisikoulutuksen historiaa

Poliiseja on koulutettu Suomessa yli sata vuotta. Vuonna 1918 Helsingin poliisilaitokseen perustettiin väliaikainen poliisikoulu, jonka tehtävänä oli huolehtia koko Suomen poliisien koulutuksesta. Koulu aloitti toimintansa Helsingin keskustassa, mutta jo seuraavana kesänä se siirrettiin Suomenlinnaan.

Myöhemmin poliiseja koulutettiin Liikkuvan poliisin alokaskursseilla, läänien miehistökursseilla, Poliisiopistossa Espoossa ja opiston kurssikeskuksessa Helsingissä.

Liikkuvan poliisin alokaskurssin virkapukuisia opiskelijoita istuu pulpeteissa 1950-luvulla. Opettaja säätää valokuvan suurennuslaitetta.

Opetusta Liikkuvan poliisin alokaskurssilla 1950-luvulla.

Tampereella poliisikoulutuksen historia alkaa vuodesta 1974, kun kaupunkiin perustettiin Poliisiopiston alainen Poliisin kurssikeskus. Opetus järjestettiin Pohjolankadulla keskustan tuntumassa, ja oppilasasuntolat sijaitsivat Hervannassa. Vuonna 1986 oppilaitoksesta tuli itsenäinen yksikkö, Poliisikoulu. Vuonna 1993 Poliisikoulun opetus siirtyi Hervantaan asuntoloiden yhteyteen, samalle paikalle, jolla nykyinenkin oppilaitos toimii.

Ajoharjoittelua Poliisikoulun pysäköintialueella 1980-luvulla. Kahdeksan virkapukuista poliisia ja kouluttaja katsovat, kun Saab ajaa kartioiden väliin.

Ajoharjoittelua Poliisikoululla 1980-luvulla.

Koko tutkintokoulutus Tampereelle

Ammattikorkeakoulutasolla poliiseja on koulutettu vuodesta 1998 alkaen. Tällöin Espoon Poliisiopistosta tuli Poliisiammattikorkeakoulu ja oppilaitoksessa suoritettava päällystötutkinto muuttui ammattikorkeakoulututkinnoksi.

Kymmenen vuotta myöhemmin eli 2008 Espoossa sijainnut Poliisiammattikorkeakoulu ja Tampereella sijainnut Poliisikoulu yhdistyivät yhdeksi oppilaitokseksi. Uuden oppilaitoksen nimeksi tuli Poliisiammattikorkeakoulu ja sijaintipaikaksi Tampere. Oppilaitosten yhdistyminen tarkoitti poliisin koko tutkintokoulutuksen ja tutkimustyön keskittymistä Tampereelle.

Vuonna 2014 poliisin tutkintokoulutusta uudistettiin siten, että poliisin peruskoulutuksesta tuli ammattikorkeakoulutasoinen. Samalla jatkotutkinnosta eli päällystötutkinnosta tuli ylempi ammattikorkeakoulututkinto.

Historiateoksessa näkökulmia koulutukseen

Suomalaisen poliisikoulutuksen 100-vuotisjuhlavuonna (2018) julkaistiin historiateos Muodollisesti pätevä? Poliisikoulutus itsenäisessä Suomessa.

Teos on historiatutkimus poliisikoulutuksesta lähes nollapisteestä nykypäivään. Historiantutkijoiden tekemä tutkimustyö avaa uudesta näkökulmasta poliisikoulutuksen historiaa osana muuttuvaa yhteiskuntaa.

Lataa historiateos Muodollisesti pätevä? Poliisikoulutus itsenäisessä Suomessa Theseus-palvelusta

Lue poliisikoulutuksen historiasta Poliisimuseon sivuilta