Polamk oppilaitoskiertueelle Kaakkois-Suomeen ja Lappiin

Julkaisuajankohta 4.9.2023 12.00
Uutinen

Poliisiammattikorkeakoulu suuntaa syys- ja lokakuussa Kaakkois-Suomeen ja Lappiin esittelemään poliisin ammattia ja poliisiopintoja paikallisiin oppilaitoksiin.

Poliisiopiskelijoita ja Polamkin henkilökuntaa voi tavata Kaakkois-Suomessa 5.–7.9., jolloin polamkilaiset vierailevat Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Kotkassa. Lapissa kierretään 9.–13.10., jolloin vuorossa ovat Kittilä, Muonio, Enontekiö ja Kolari.

– Tavoitamme kiertueen aikana satoja nuoria ja herättelemme ajatusta, voisiko poliisin ammatti olla heille sopiva. Suuntaamme Lappiin ja Kaakkois-Suomeen, koska kaipaamme erityisesti näiltä alueilta uusia poliisiopiskelijoita, jotka haluaisivat ammattiin valmistuttuaan palata kotiseudulleen töihin, kertoo komisario Johanna Guessous.

– Viime vuonna olimme vastaavalla kiertueella Tunturi-Lapissa Ivalossa, Inarissa ja Utsjoella.

Oppilaitoskiertue tuo esille myös viranomaisyhteistyötä, sillä Kaakkois-Suomen tapahtumissa on mukana myös Rajavartiolaitos ja Lapin kiertueelle osallistuvat Tulli ja Rajavartiolaitos, jotka esittelevät omia opiskelu- ja uramahdollisuuksiaan.

Enontekiö Kaakkois-Suomen poliisilaitos Kittilä Kolari Kotka Kouvola Lapin poliisilaitos Lappeenranta Muonio Poliisiammattikorkeakoulu Poliisikoulutus